Kun yksi lensi yli käenpesän
Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa
Suomennos: Heidi Kouridou
Oppian 2018
137 sivua
Lainattu kirjastosta
Suomennos: Heidi Kouridou
Oppian 2018
137 sivua
Lainattu kirjastosta
En olisi koskaan törmännyt tähän pikkuiseen ihmeelliseen kirjaan,
ellen olisi käynyt Kirjailijan kanssa
-lukupiirissä tapaamassa Yönaiset-kirjailija Mia Kankimäkeä. Kankimäen kohutun ja kehutun kirjan Naiset joita ajattelen öisin yksi
sankarittarista on yhdysvaltalainen toimittaja Nellie Bly, joka on tullut tunnetuksi 1800-luvun tutkivana
journalistina.
Kankimäki kertoi meille lukupiirissä, että Nellie Blyn (1864
– 1922) kirjoittama teos Ten days in a madhouse oli juuri ilmestynyt suomeksi. Kirjasta merkittävän teki se, että
toimittaja Bly todellakin hankkiutui 1800-luvun lopulla New Yorkissa potilaaksi
mielisairaalaan erään lehden pyynnöstä; hänen oli tarkoitus saada selville,
kuinka naisia hoidettiin Blackwell’s Islandilla sijaitsevalla hullujenhuoneella.
Raportti oli järkyttävää luettavaa; se paljasti tuon ajan epäinhimilliset
olosuhteet, joilla mielisairaita kohdeltiin. Nelli Blyn tutkimus saikin aikaan
paljon muutoksia, kun julmuudet tulivat viimein päivänvaloon. Myös se, että lääkärit
saattoivat tuomita täysin terveen ihmisen potilaaksi mielisairaalaan, järkytti Blyn
aikalaisia.
Kymmenen
päivää mielisairaalassa ei ole kaunokirjallisesti mitenkään mullistava
teos; sen ei ole tarkoituskaan kulkea kieli edellä. Mutta se on journalistisesti
ja historiallisesti sangen mielenkiintoinen pieni teos, raportti
ihmisoikeuksista, joita mielisairailla ei 1800-luvulla lainkaan ollut. Blackwell’s
Island oli saari, jonne sairaat naiset joutuivat sieltä koskaan palaamatta. Kun
lukee Blyn selontekoa sairaalan arjesta, on täysin ymmärrettävää mikseivät: jos
oli niin onnekas, ettei sairaalassa mieli hajonnut ja olosuhteiden pakosta hulluus
vetänyt pidemmän korren, saarelta ei luultavimmin myöskään haluttu potilaita
pois paljastamaan julmaa todellisuutta. Ihmiskäsitys oli 1800-luvulla toki
muutenkin kapeampi ja ankarampi kuin nykyaikana, mutta mielisairaita ihmisiä
kohtaan ei hoitohenkilöllä tuntunut olevaan minkäänlaista empatiaa, päinvastoin.
Jääkylmät kylvyt, henkinen ja fyysinen väkivalta, pimeään koppiin eristäminen,
palelluttaminen, pakottaminen kuluttamaan tunteja vain paikallaan istuen tai ympyrää
kävellen mitään muuta tekemättä, kelvottoman ruoan syöttäminen, yhteiskunnan loiseksi
syyllistäminen ja riittävän unen tai unen ylipäätään systemaattinen estäminen
olivat tavallisia keinoja pitää hullut hulluina ja tehdä terveistäkin
sellaisia.
Kello 10 saimme kupin suolatonta
naudanlihalientä, keskipäivällä hieman kylmää lihaa ja perunan, kello 15 kupin
puurovelliä ja kello 17.30 kupin teetä ja siivun voitelematonta leipää. Olimme
kaikki kylmissämme ja nälkäisiä. Kun lääkäri lähti, saimme huivit ja meitä
käskettiin kävelemään käytäviä edes takaisin lämpimiksemme. (s. 57)
Nellie Blyn kerronta on huomattavan objektiivista ja ylimääräiset
pohdinnat tai vihanpuuskat poissulkevaa. Hän on journalisti sairaalassakin,
tarkkaileva ja tarkka. Poikkeuksellisen voimakas ja uskomattoman kestävä
persoona, mutta myös erinomainen näyttelijä. Yhden kerran Bly siirtyy kirjassaan
pohtimaan mielisairauden ydintä, hienotunteisesti sydän edellä hän näyttää
lukijoilleen vähäisin sanoin sen empatian, mikä hoitohenkilökunnalta täysin puuttui:
Mikä mysteerinen asia hulluus on. Olen seurannut
potilaita, joiden huulet ovat ikuisesti sinetöity ikuiseen hiljaisuuteen. He
elävät, hengittävät, syövät. Ihmisen muoto on olemassa, mutta se jokin, jota
ilman keho voi elää, mutta jota ei voi olla ilman kehoa, puuttui. Olen
ihmetellyt, onko näiden suljettujen huulten takana unelmia, joita me emme näe,
vai onko kaikki tyhjää? (s. 123)
Heidi Kouridoun suomennos
on ilahduttavan toimivaa. Aikakausi kuultaa käännöksen läpi juuri sopivasti
mutta haittaamatta, enkä tietenkään voi tietää, minkä verran Kouridou on putsannut Blyn kieltä. Ilman muuta
on syytä lukea myös Nellien Blyn ansioksi se, että yli sata vuotta vanha teksti
virtaa ymmärrettävästi modernillekin ihmiselle; se on objektiivista ja kertovaa
eikä sorru tuon ajan kaunokirjallisuutta hallitseviin konventioihin. Yhtä
kaikki Kymmenen päivää mielisairaalassa
on varsin mielenkiintoinen välähdys aikakauteen, joka – luojan kiitos – on
meiltä auttamattomasti kadonnut.
Kommentit
Lähetä kommentti