Kun yksi lensi yli käenpesän


Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa
Suomennos: Heidi Kouridou
Oppian 2018
137 sivua
Lainattu kirjastosta
    
En olisi koskaan törmännyt tähän pikkuiseen ihmeelliseen kirjaan, ellen olisi käynyt Kirjailijan kanssa -lukupiirissä tapaamassa Yönaiset-kirjailija Mia Kankimäkeä. Kankimäen kohutun ja kehutun kirjan Naiset joita ajattelen öisin yksi sankarittarista on yhdysvaltalainen toimittaja Nellie Bly, joka on tullut tunnetuksi 1800-luvun tutkivana journalistina.

Kankimäki kertoi meille lukupiirissä, että Nellie Blyn (1864 – 1922) kirjoittama teos Ten days in a madhouse oli juuri ilmestynyt suomeksi. Kirjasta merkittävän teki se, että toimittaja Bly todellakin hankkiutui 1800-luvun lopulla New Yorkissa potilaaksi mielisairaalaan erään lehden pyynnöstä; hänen oli tarkoitus saada selville, kuinka naisia hoidettiin Blackwell’s Islandilla sijaitsevalla hullujenhuoneella. Raportti oli järkyttävää luettavaa; se paljasti tuon ajan epäinhimilliset olosuhteet, joilla mielisairaita kohdeltiin. Nelli Blyn tutkimus saikin aikaan paljon muutoksia, kun julmuudet tulivat viimein päivänvaloon. Myös se, että lääkärit saattoivat tuomita täysin terveen ihmisen potilaaksi mielisairaalaan, järkytti Blyn aikalaisia.

Kymmenen päivää mielisairaalassa ei ole kaunokirjallisesti mitenkään mullistava teos; sen ei ole tarkoituskaan kulkea kieli edellä. Mutta se on journalistisesti ja historiallisesti sangen mielenkiintoinen pieni teos, raportti ihmisoikeuksista, joita mielisairailla ei 1800-luvulla lainkaan ollut. Blackwell’s Island oli saari, jonne sairaat naiset joutuivat sieltä koskaan palaamatta. Kun lukee Blyn selontekoa sairaalan arjesta, on täysin ymmärrettävää mikseivät: jos oli niin onnekas, ettei sairaalassa mieli hajonnut ja olosuhteiden pakosta hulluus vetänyt pidemmän korren, saarelta ei luultavimmin myöskään haluttu potilaita pois paljastamaan julmaa todellisuutta. Ihmiskäsitys oli 1800-luvulla toki muutenkin kapeampi ja ankarampi kuin nykyaikana, mutta mielisairaita ihmisiä kohtaan ei hoitohenkilöllä tuntunut olevaan minkäänlaista empatiaa, päinvastoin. Jääkylmät kylvyt, henkinen ja fyysinen väkivalta, pimeään koppiin eristäminen, palelluttaminen, pakottaminen kuluttamaan tunteja vain paikallaan istuen tai ympyrää kävellen mitään muuta tekemättä, kelvottoman ruoan syöttäminen, yhteiskunnan loiseksi syyllistäminen ja riittävän unen tai unen ylipäätään systemaattinen estäminen olivat tavallisia keinoja pitää hullut hulluina ja tehdä terveistäkin sellaisia.

    Kello 10 saimme kupin suolatonta naudanlihalientä, keskipäivällä hieman kylmää lihaa ja perunan, kello 15 kupin puurovelliä ja kello 17.30 kupin teetä ja siivun voitelematonta leipää. Olimme kaikki kylmissämme ja nälkäisiä. Kun lääkäri lähti, saimme huivit ja meitä käskettiin kävelemään käytäviä edes takaisin lämpimiksemme. (s. 57)

Nellie Blyn kerronta on huomattavan objektiivista ja ylimääräiset pohdinnat tai vihanpuuskat poissulkevaa. Hän on journalisti sairaalassakin, tarkkaileva ja tarkka. Poikkeuksellisen voimakas ja uskomattoman kestävä persoona, mutta myös erinomainen näyttelijä. Yhden kerran Bly siirtyy kirjassaan pohtimaan mielisairauden ydintä, hienotunteisesti sydän edellä hän näyttää lukijoilleen vähäisin sanoin sen empatian, mikä hoitohenkilökunnalta täysin puuttui:

    Mikä mysteerinen asia hulluus on. Olen seurannut potilaita, joiden huulet ovat ikuisesti sinetöity ikuiseen hiljaisuuteen. He elävät, hengittävät, syövät. Ihmisen muoto on olemassa, mutta se jokin, jota ilman keho voi elää, mutta jota ei voi olla ilman kehoa, puuttui. Olen ihmetellyt, onko näiden suljettujen huulten takana unelmia, joita me emme näe, vai onko kaikki tyhjää? (s. 123)

Heidi Kouridoun suomennos on ilahduttavan toimivaa. Aikakausi kuultaa käännöksen läpi juuri sopivasti mutta haittaamatta, enkä tietenkään voi tietää, minkä verran Kouridou on putsannut Blyn kieltä. Ilman muuta on syytä lukea myös Nellien Blyn ansioksi se, että yli sata vuotta vanha teksti virtaa ymmärrettävästi modernillekin ihmiselle; se on objektiivista ja kertovaa eikä sorru tuon ajan kaunokirjallisuutta hallitseviin konventioihin. Yhtä kaikki Kymmenen päivää mielisairaalassa on varsin mielenkiintoinen välähdys aikakauteen, joka – luojan kiitos – on meiltä auttamattomasti kadonnut.

Kommentit

Suositut tekstit