Kun lumi on syönyt kaiken, routa raiskaa tämän maan
Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu Gummerus, 2013 (alun perin 1964) 229 sivua Kevät kosii talvea Talven kuvaus on ollut minusta aina ahdistavaa, koska se useimmiten kuvataan kirjallisuudessa julmana. Lumen järkkymätön voima, kylmän ja lohduttomuuden ahdas liitto on niin romaaneissa kuin laululyriikassakin vihollinen, jota ei ihminen voi voittaa. Aki Ollikainen osoitti juuri kolme vuotta sitten esikoisteoksellaan Nälkävuosi tätä suomalaistaiteen pelonkuvaa kovin todeksi. Hän teki sen taiten, eikä yksikään kirjan ylistys liioitellut. Nälkävuosi kylmäsi ajankuvalla, jonka sohvallaan kaukolämpöverkosta nauttiva nykyihminen voi vain etäisesti tunnistaa. Lapin poika, väärin ymmärretty ja aikanaan aliarvostettu Timo K. Mukka kirjoitti 60-luvulla Maa on syntinen laulu -esikoisessaan tätä samaa suomalaista talvea. Viimaa, jäätymistä ja kuoleman kirvestä niin voimallisesti, etten muista vähään aikaan lukeneeni mitään kirjaa näin nopeasti. Sain kirjan sattumalta käsiini