Genreseikkailu II: Miestä näkyvissä

Marja Kangas: Miestä näkyvissä
WSOY, 2020
351 sivua 
Lainattu kirjastosta

Sen jälkeen minä itken. Itken eteisessä. Sitten olohuoneen viskinkatkuisella sohvalla, itken kylpyhuoneessa peilin edessä, itken keittiön pöytätason äärellä. Minua itkettää hammasmuki ja pirstaleinen astiasto, vaikka en koskaan olisi voinut kuvitella, että valkoiset lautaset saattaisivat aiheuttaa tunnekuohuja. Keittiön vetolaatikot itkettävät minua, ja se, että Jalo on availlut niitä käsillään, samoilla kämmenillä, joihin olen joskus pujottanut oman kämmeneni. (s. 111)  

Kun romaanin takakannessa lukee Häpeilemättömän viihdyttävä ja ilahduttavan itseironinen romaani rakkaudesta ja erosta ja kannessa komeilevat maalatut Marilyn-huulet, koen astuvani epäilyttävälle maaperälle, jossa en yleensä viihdy. Mutta tänä kesänä on näköjään vuorossa genreseikkailua, ja toisekseen myös kirja, joka voittaa suuren kustantamon kirjoituskilpailun, ansaitsee tulla luetuksi.

Marja Kankaan Miestä näkyvissä on romaani nelikymppisen naisen yllättävästä erosta ja uuteen sinkkuelämään totuttautumisesta. Sirkku on lapseton näyttelijä, joka elää avioliitossa unelmien miehensä Jalon kanssa, kunnes eräänä päivänä mies päättääkin toisin löydettyään uuden naisen. Pikaeron seurauksena Sirkku ajautuu kriisiin ja turvautuu hädässä tietenkin ystäviinsä, kahteen erilaiseen naiseen, joista toinen on turvallisesti perheellinen shamaanihörhö ja toinen miehiä aamiaiseksi nielevä ikivapaa jääkuningatar. Kyllä, kuvio tuo mieleen Sinkkuelämää-naisten puuhastelun: Kankaan romaanin yleissävy on ironinen ja hauska sarjan tapaan, vaikka kaiken alla on tietenkin vakava tosiasia todellisen rakkauden löytämisen ja säilyttämisen ikiaikaisesta mahdottomuudesta. Ja kyllä, romaani kertoo vahvasti myös ystävyydestä:

    En tiedä, miksi me olemme edelleen ystäviä. Mehän olemme kuin eri planeetoilta. Ehkä ystävyytemme on jatkunut siksi, että olemme jakaneet todellisuutemme niin monen vuoden ajan. Olemme polttaneet ensimmäiset tupakkamme yhdessä ja ostaneet ensimmäiset peitepuikkomme, helmiäisluomivärimme ja silmänympärysvoiteemme samaan aikaan. Lukiossa rakastuimme samaan trumpettia soittaneeseen jäyhään mutta silti niin komeaan poikaan kukin vuorollaan. Kukaan meistä ei saanut häntä. (s. 193)

Romaanin kannessa Radio Helsingin ihana toimittaja Laura Friman toteaa mainoslauseessaan hillittömän hauskan kirjan aiheuttavan ahmimista. Myönnän, että romaani kulkee hyvin ja sen lukee sutjakkaasti, mutta ahmimista en kokenut tarpeelliseksi. Kankaan kerronta etenee lajityypille sopivassa poljennossa, ja aiheellisia, mielenkiintoa ylläpitäviä tapahtumia on ripoteltu sinne tänne toimivasti. Naurut jäivät kuitenkin minulta kyllä nauramatta, ja paikoin kliseiset ja suorat seksikuvaukset lähinnä tympäännyttivät. Ehkä minä puhun miehistä yksinkertaisesti eri tavalla, en erotisoi tai esineellistä heitä rintalihaksiksi ja passeleiksi killuttimiksi, joten kirjallisuudessakaan en välitä lukea kuvastokuvamaista kiiltotekstiä. Hauskuus puolestaan on pirskatin vaikea laji. Viehätyn enemmän Kari Hotakaisen mustasta huumorista tai Petri Tammisen hiljaisesta koomisuudesta, joten Miestä näkyvissä -romaanin hauskuudet jäivät ikävä kyllä minusta etäälle.

Mutta on romaanissa hetkensäkin. Keskivaiheilla Kangas uppoaa teatterimaailmaan, jonka teatterialan ihmisenä tietenkin tuntee hyvin. Päähenkilö Sirkku kohtaa ongelmia myös työpaikallaan kaupunginteatterissa, ja kirja sivuaakin hienosti teatterimaailman lainalaisuuksia ja maskuliinisen hierarkkisuuden problematiikkaa. Sävy kirjassa muuttuu ja mielestäni paranee; heppoisen lemmentarinan oheen tulee toinen kerrostuma, joka väläyttää maailmaa pintaa syvemmältä.

Miestä näkyvissä on omassa genressään (sanoisin että chick lit) varmaankin kelpo teos ja löytänee faninsa. Minä nyt vain vähän seikkailin vieraalla osastolla, enkä koe olevani täysin pätevä arvioimaan kirjaa miljöössään. Joka tapauksessa on hyvä toisinaan kurkistella uusiin kirjallisiin maisemiin. Lukemiseen ei tarvitse suhtautua aina ankaran taiteellisena suorituksena. Mutta jos pohjimmiltaan on kielen lukija kuin kirjan lukija, tulee äkkiä ikävä sitä, kuinka sanoilla luodaan maisemia, toisenlaisia tiloja tai jopa avaruuksia. Tähän Miestä näkyvissä ei ylety, eikä sen ole tarkoituskaan.

****
Marja Kankaan romaani voitti WSOY:n Tarinan viemää -kirjoituskilpailun. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi Oneiron on ongelmallinen proosateos – vai onko?

Aina joku kesken siirtyy Instaan

Aila Meriluoto ja Kimeä metsä #tanssivakarhu25