Aina joku kesken

Annastiina Storm: Me täytytään valosta S & S, 2017 204 sivua Saatu lahjaksi Jo kirjan nimi säväyttää, verbin passiivimuotoinen höpsö monikko, jonka soinnussa on jotakin naiivia, lapsenomaista. Nimen perusteella pidän kirjasta heti. Kun luin Stormin esikoisen, minä täytyin valosta. Sanat syttyivät sisälleni myrskylyhdyn lailla, ne valaisivat mieleni kaikki kellarit. Tuli kivusta lämmin olo, kuin kellahtaisi hyvin hyvin väsyneenä viileisiin vastapestyihin lakanoihin omassa sängyssä, kaikkialla pimeää ja sitten saa luvan nukahtaa. VALVE Suljetut silmät: pääsen mihin tahansa paikkaan haluan. Minulla kestää päättää mistä unelmoin. Tunnit kuluvat. Olen vilkaissut tuhat eri satamaa ja lähtenyt taas. Aamu lähenee, enkä ole ehtinyt valita unta. (s. 41) Annastiina Stormin esikoisromaani Me täytytään valosta on hyvin omaääninen, originelli ja riipaisevan kaunis tarina lapsuudesta, kun isä on käärme olohuoneessa ja äiti varoo astumasta käärme...

Jussi Huhtala: Ukkosenjohdatin Atena, 2017 243 sivua Omasta kirjahyllystä Keski-ikä on kamalaa. Älkää ikinä tulko keski-ikäisiksi, vaikka vanhenisittekin. Keski-ikä on vähän kuin kirosana, synonyymi kaikelle tylsälle, menetetylle, harmaalle ja juhlien loppumiselle. Se on kuin niiden parhaiden bileiden viimeinen tunti, kun suurin osa vieraista on jo lähtenyt ja pöydillä on enää popcornin muruja ja tyhjiä viinipulloja. Istut vielä pöydässäsi etkä tiedä minne lähteä ja ennen kaikkea: kenen kanssa. Keski-ikäinen poikamies on tietysti vielä kamalampi ajatus, kuin pelkkä keski-ikä. Jotakin on mennyt pahasti pieleen; mies ei ole päässyt juhlista kotiin kenenkään kanssa – koskaan. Mutta kuulkaa, Jussi Huhtalalla on teille hyviä uutisia. Niin ikävältä kuin äskeinen uhkakuva kuulostaakin, siitä voi sentään kirjoittaa vetävän ja – todellisuuttakin peilatessaan – hauskan romaanin. Huhtala, itse keski-iän kuninkuusluokassa (s. 1966), kirjoitti esikoiskirjaansa Ukkosenjohdatin ...

Kaisa Haatanen: Ylipainolisämaksu Johnny Kniga, 2016 158 sivua Lainattu kirjastosta    Uneksin kaukomaista mutta sentään aika laiskasti, olenhan analyytikko, hygieenikko ja araknofobi. Olisi toisaalta hienoa päästä vaikka safarille. Kaikki ne eläimet! Mutta toisaalta – kaikki ne eläimet. Minulla on vaikeuteni banaanikärpästen, vaapsahaisten ja hämähäkkien kanssa, joten saattaisin safarilla menettää kirja-alalla ja nykyään jossain määrin julkisuudessakin tunnetut tavaramerkkini eli itsehillinnän ja vakaan älyllisen tasapainon. Televisiossa ja kirjoissa Afrikan öiden sirinä ja suhina vaikuttaa romanttiselta ja jännittävältä. Kyllä minä kuitenkin tiedän että yksikin epämääräinen suhahdus pimeässä huoneessa Afrikan uumenissa pilaisi koko yön. Jos vuoden on ympäröity verkolla, niin mitä pirua siellä verkon toisella puolella on. (s. 11-12) Kaisa Haatanen on vaikuttanut viime vuosiin asti kustannusmaailmassa siellä toisella puolella. Nyt hän on itse julkaissut kaks...

Laura Lehtola: Takapenkki  Otava, 2017 270 sivua Voitettu Otavan FB-arvonnasta Aurinkotuolissa lojuessa voi joutua sadettajan kynsiin... Mikä yhdistää parikymppistä nuorta miestä, joka on syrjäytymisvaarassa, 17-vuotiaana raskaaksi tulevaa lukiolaistyttöä ja keski-ikäistä työkkärituulaa, joka on tasaisesti naimisissa tasaisen Topinsa kanssa? Heistä kukaan ei ole taatusti kirja- tai leffakankaan sankarihahmo, vaan pikemminkin jokainen on naurettavuuksilla tökitty stereotypia. Tiedättehän te ne keski-ikäiset tädit, joiden eväsleipien välissä on tuttavallista juustoa ja kurkkua ja jotka leikkaavat hiuksensa kätevään paplarikampaukseen? Ja ne huolimattomat, yksinkertaiset teinitytöt, jotka eivät osaa pitää tavaraansa piilossa tai hurvitellessa huolehtia asianmukaisesta ehkäisystä? Entä sitten syrjäytyvät luuseripojat, joita ei kiinnosta mikään eikä ainakaan työ, koska siinä pitää vastineeksi suorittaa? Nyt näitä antisankareita yhdistää ainakin Laura Lehtolan Tak...

Sara Ask & Lisa Bjärbo: Lisää kasvisruokaa koko perheelle Suomennos: Rita Oksanen Gummerus, 2017 158 sivua Arvostelukappale Perheessämme on viimeisen vuoden aikana muuttunut ruokavalio sen verran, että tytärpuoleni, lukiolainen, on siirtynyt kokonaan kasvisruokaan. Tai pescovegetarismiin tarkemmin, sillä kalaa hän haluaa syödä. Itse olen ajatusta kasvisruokailusta pyöritellyt kyllä päässäni. Koen ahdistusta lihan tehotuotannosta ja sen aiheuttamista ympäristöongelmista, enkä edes pidä punaisen lihan mausta. Mutta. Olen ajatellut totaalikasvistelun olevan perheen pienimmän vuoksi turhan mutkikasta. Alakoululainen on tyypillistä epäluuloista laatua varsinkin kasvisten suhteen. Puolisoni on taas innokas ja hyvä kokki, mutta kahden eri aterian valmistaminen neljälle hengelle on tuntunut kohtuuttomalta vaatimukselta arjen kaikissa kiireissä. Onneksi tytärpuoli muutti kuitenkin ruokavalionsa päättäväisyydellä ja tarjoutui hoitamaan oman ruokansa aina silloin, kun muu p...

Pertti Lassila: Kesän kerran mentyä Teos, 2017 188 sivua Lainattu kirjastosta Kun Pertti Lassilan kirjoihin käy käsiksi, kannattaa unohtaa hoppuilu, hillitön pyrkiminen jonnekin. Kohti kirjan loppua toki mutta ei ole mikään kiire. Lassila kirjoittaa kuin mennyt maailma olisi edelleen läsnä, harsomaisena viittana harteilla, huokaus korvan takana, digitaalinen tiktak häipyy ja kaappikello alkaa naksuttaa. Kun Lassila kirjoittaa, on aina kesä, talvellakin. Raukea, nautinnollisesti venyttelevä kesä. Armain aika , Finlandia-ehdokkaaksikin kohonnut Pertti Lassilan edellinen romaani, oli sykähdyttävä tuttavuus. Rakastuin heti. Vaikkei minuun aivan ensimmäisenä rauhallinen tekstilaji tehoakaan, Lassilan laveeraamassa maailmassa on jotakin sellaista, mikä saa miltei kyyneleen silmäkulmaan. Saa kaipaamaan aikaa, jota ei ole, jossa ei itse ole voinut olla mukana. Juuri ilmestynyt Kesän kerran mentyä ei tästä poikkea, vaikka Armaimmalle ajalle se kuitenkin minun mittatikullan...

Sakari Fen:  Avoimien ikkunoiden kaupunki - Amsterdamin sivukujilla Atena, 2017 156 sivua Lainattu kirjastosta Humallun Amsterdamin ajattomasta syksystä. Seesteisyys limittyy kosteuden väliin, naapuri arvioi illan kajossa lepakon mustarastaaksi, omenapiirakan tuoksu nousee uunista lomaltapaluun haikeuteen. [...] Amsterdamin sadunomaisuus piilee punaharmaisssa sävyissä. Ja muistoissa. Niissä se on kauneimmillaan. Kirja on kuin pieni runoteos. Pehmytkantinen, herkkä. Sen kannesta katsoo kuuluisa Vermeerin helmikorvakorutyttö, joka on päivittänyt itsensä: käynyt shoppailemassa Kalverstraatilta farkut ja jakun. Vanha mennyt maalareiden maa on yhdistynyt moderniin kulutusyhteiskuntaan. Sakari Fen on Amsterdamissa asuva suomalainen, joka debytoi muutaman vuosi sitten tarinakokoelmallaan Munavalikoima . Hän on sosiaalialan pätkätyöläinen ja puhuu kotikaupungistaan 30 vuoden kokemuksella. Pienessä uutukaisessa Fen raottaa verhoja, joita tämän kaupungin asukkien ikkunoissa ei k...