Kaunista kasvista arkeen

Sara Ask & Lisa Bjärbo: Lisää kasvisruokaa koko perheelle

Suomennos: Rita Oksanen
Gummerus, 2017
158 sivua
Arvostelukappale

Perheessämme on viimeisen vuoden aikana muuttunut ruokavalio sen verran, että tytärpuoleni, lukiolainen, on siirtynyt kokonaan kasvisruokaan. Tai pescovegetarismiin tarkemmin, sillä kalaa hän haluaa syödä.

Itse olen ajatusta kasvisruokailusta pyöritellyt kyllä päässäni. Koen ahdistusta lihan tehotuotannosta ja sen aiheuttamista ympäristöongelmista, enkä edes pidä punaisen lihan mausta. Mutta. Olen ajatellut totaalikasvistelun olevan perheen pienimmän vuoksi turhan mutkikasta. Alakoululainen on tyypillistä epäluuloista laatua varsinkin kasvisten suhteen. Puolisoni on taas innokas ja hyvä kokki, mutta kahden eri aterian valmistaminen neljälle hengelle on tuntunut kohtuuttomalta vaatimukselta arjen kaikissa kiireissä.

Onneksi tytärpuoli muutti kuitenkin ruokavalionsa päättäväisyydellä ja tarjoutui hoitamaan oman ruokansa aina silloin, kun muu perhe lihailee. Näin olemme päässeet pienten askelten kautta kokeilemaan yhdessä erilaisia kasvisruokia. Se pieni epäluuloinen toki epäluuloilee edelleen. Pavunvarrelle laitetaan oma versio silloin, kun muu perhe kasvistelee. Vaatii hieman enemmän eforttia mutta ai että on ollut hienoja ja kevyitä makuja lautasella! Olen todella iloinen, että tytärpuoleni piti kylmästi päänsä.

Ruotsalaistoimittajien Sara Askin ja Lisa Bjärbon ensimmäinen kasvisruokakirja Kasvisruokaa koko perheelle pisti viime vuonna silmiini useasti mediassa, sillä kirja nousi lahden takana suursuosikiksi ja kotimaisissa blogeissakin havaitsin kuhinaa kirjasta. Kasvisnaiset julkaisivat tänä vuonna toisen kirjansa Lisää kasvisruokaa koko perheelle (Ännu mera vego), ja miten loistavaa onkaan voida liittyä kehujien joukkoon!

Millainen vegekirja?

Sipuli pinkoo pakoon?

Ensinnäkin kirja on kaunis taideteos – kuten loistavan keittokirjan mielestäni kuuluu ollakin. Olen huono kuvittelemaan mutta taitava katsomaan. Keittokirjan kuvituksesta ja graafisesta suunnittelusta on vastannut Katy Kimbell ja valokuvista Ulrika Pousette. Pidän Kimbellin hauskan leikkisistä pikkupiirroksista reseptien vieressä: salottisipulilla on jalat ja leikkuulauta hymyilee ja toimii samalla värillisenä vinkkipohjana reseptiin liittyen. Selkeät ja valoisat kuvat antavat ruoan lähes maistua kielellä. Kuvat ovat aina toimineet itselläni vahvana kimmokkeena ylipäätään tarttua reseptiin. Lisäksi kirjan selkeä ja konstailematon typografia miellyttää tällaista iän raastamaa heikkonäköistä: riviväli on riittävän iso, mikä helpottaa reseptien lukemista valmistusvaiheessa.

Millaista vegeä?

Siis esteettiset pisteet pompahtavat kirjan kohdalla ylös. Keittokirjaa ei voi kuitenkaan arvioida kokeilematta reseptejä. Siskot olivat tulossa iltaa istumaan terassillemme (no tapaamisella oli kyllä vakavampikin sävy, sillä kokoonnuimme yhteen isän kuolinpäivän vuosipäivänä, mutta meidän perheessä siihen liittyy aina huumoria, herkkuja ja rutkasti pölinää – ei ankeilua). Olin jo etukäteen luvannut siskoille New York cheesecaken mansikoilla (ei tästä kirjasta). Sitä ennen kaipasin pöytään jonkin raikkaan salaatin, ja koska olen juustojen ja pekaanipähkinöiden vannoutunut fani, niillä höystetty Brie-persikkasalaatti (s. 104) päätyi testiruoaksi Askin ja Bjärbon resepteistä. Oheen tein vielä Taivaallista siemennäkkileipää (s. 37), sillä taivaallinen-sanan käytön oikeellisuus oli toki pakko testata.

Molemmat reseptit toimivat, eikä ole sijaa moitteelle. Epäilin hieman taitojani siemennäkkileivän kohdalla, sillä ohjeessa opastetaan tekemään levystä mahdollisimman ohuen ja varomaan paistoaikaa: koko ihanuus palaa ikävän helposti. Tästä ei kuitenkaan oman uunini kanssa ollut vaaraa; näkkäri onnistui upeasti ja koko pellillinen katosi suihimme! Leipä oli mm. fenkolinsiementen ansiosta älyttömän hyvää (jos taivaassa purraan näkkäriä, olkoon se sitten tätä), vaikka itseltäni lipsahtikin taikinaan liikaa suolaa (korvasin reseptin merisuolan gourmet-suolalla liian reiluin hyppysin).  

Brie-persikkasalaatin juuston jätin ruokailijoiden itse annosteltavaksi, sillä toinen siskoista ei koske brie-juustoon. Hän korvasi sen mozzarellalla – toimii kuulemma hyvin niinkin!

Vasemmalla kirjan versio, oikealla oma luomus, jossa juusto erillään. 

Tytärpuoleni kokeili Lisää kasvisruokaa koko perheelle -kirjasta vielä Intialaista kikhernecurryä (s. 19). Ehdin maistaa sitä haarukallisen ennen kuin safka katosi nälkäiseen nuoreen suuhun, ja peukkua näytän tämänkin ohjeen lopputulokselle.

Makunystyrät jäävät odottamaan kirjasta ainakin hummussalaattia, palak paneeria, punajuuri-maapähkinäpihvejä, linssikeittoa ja libanonilaisia wrapeja sekä brunssille valmistettavia herkkuja (mm. suklaiset kauraskonssit ja banskuohukaiset!).

Mitä muuta?

Kasvisruokaa koko perheelle -kirjasta löytyy nopeita arkiruokia, joiden luvataan valmistuvan puolessa tunnissa, ja kirjan toinen osio tarjoaa ruokaa arjen iloihin silloin, kuin aikaa on vähän enemmän – mutta alle tunnissa pitäisi tuolloinkin selvitä. Itse olen kaikkien reseptien lupauksista huolimatta hidas kokki. Hukassa on usein vähintään toinen käsi tai ajatuksen juoksu, mutta parin kokeilun perusteella olen todella tyytyväinen tämän keittokirjan tarjontaan. Kirjan kolmas osio keskittyy viikonlopun ruokiin, kun aikaa saattaa ollakin vähän enemmän, ja lopussa on vielä useampi kymmenen sivua herkkuja erikoistilaisuuksiin kuten jouluun ja grillihetkiin. Tästä isot lisäpointsit tekijöille!

Ovatko nämä ohjeet sitten todellakin koko perheelle? Oman nirsoilijamme ei tekemääni salaattiin tietenkään koskenut. Hän auttoi kernaasti näkkärin teossa kuten kuvasta näkyy mutta maistoi valmista tuotosta vain kulmasta, eikä näkkäristä ja nirsoilijasta ystäviä vielä tullut. Uskoisin kuitenkin, että lapsi joka on vauvasta lähtien saanut vain kasvisruokaa, on sinut tämän kirjan reseptien kanssa. Ja toki monipuolinen maku vaatii myös harjoittelua. Tekijöillä on molemmilla omia lapsia, ja he tietävät mistä kirjoittavat ja mitä kokkaavat. Reseptien ideana on helppous ja herkullisuus, kun arjessa ei ylimääräistä aikaa ole. Ja kirjan filosofia myös puhuu asiaa:

Kun perheessä on monia mielipiteitä ja makutottumuksia, on erityisen selvää, ettei kaikkia voi aina miellyttää päivällispöydässä. Ainakaan siten, ettei liesityöt hoitava meinaisi palaa samalla loppuun. Voisiko siis tehdä kompromisseja? Joka toinen päivä saisivat lapset heitä eniten puhuttelevaa ruokaa ja joka toinen päivä aikuiset? (s. 91)

Kirjan lopussa on myös omistettu aukeama aiheelle Rauta ja mistä sitä saa, kun kasvisruokailee. Pieni tietopaketti on hyödyllinen ja kertoo PÄHKINÄNkuoressa sen mitä raudansaannista on hyvä tietää. Maapähkinälevite on kuulemma hyvä raudan lähde, mahtavaa! Nutellaa ei mainittu…  

Reseptien raaka-aineet ovat sellaisia, että omasta hyvin varustellusta lähikaupastani pääkaupunkiseudulla kaikkia kyllä löytynee. Josko kuitenkaan psylliumjauhetta (gluteeniton jauhe, joka nesteeseen sekoitettuna turpoaa ja hyytelöityy) tai tuoreita pavunituja on saatavilla ihan joka kulmakaupassa? Muutama vastaava aines voi siis tehdä joistakin ruokaohjeista haasteellisia, mutta moderneissa keittokirjoissa näin on toki usein.

Kenelle?

Lisää kasvisruokaa koko perheelle on kokonaisuudessaan kaunis ja näpsäkän tyylikäs kirja, joka sopii erinomaisesti lahjaksi kaikille hyvän ruoan ystäville – etenkin niille perheellisille. Se on erinomainen lahja myös lihaa popsiville skeptikoille, koska kauniit kuvat ja hyväntuntuiset reseptit saattavat houkutella kokeilemaan kasvisruokaa ennakkoluulottomammin.

Kohta on kuitenkin jo joulu. Pakkaa siis tämä kirja ruoanystävän pakettiin ja ilahduta lähintä. Tai mene ja osta itsellesi, jos haluat vaihtaa arkiruokasi kasviksiin etkä tiedä mistä aloittaa. Askin ja Bjärbon matkassa et eksy.

Tuokiokuva normitiistailta: Eteinen täynnä kenkiä. 

Soraa lattialla. Jalkopallotreenit alkavat tunnin päästä, 

ja sohvalla ulisee pieni ihminen: ”LEIIPÄÄÄÄ! TAHDON LEIIPÄÄÄÄ!
VATSALLA ON NÄLKÄ NYYYT! ETKÖ KUULE KUINKA SE KILJUU?” 

Leikkaus keittiöön, lieden ääreltä kuuluu vaimea mutina: 

”En, mutta jonkun toisen kyllä kuulen. Erittäin, erittäin 

hyvin.” (s. 15)

*****

Kiitos Gummerukselle arvostelukappaleesta!