sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Mestarietsivän seikkailut

Antto Terras: Stockmann Yard – Myymäläetsivän muistelmat
Like, 2015
285 sivua


Minä olen Antto, ja kirjoitan tätä kirjaa juuri Sinulle. Sinä et ole välttämättä koskaan nähnyt minua, mutta minä olen seurannut sinua. Jännää, tai pelottavaa? No ei. Jos olet milloinkaan seissyt Stockan kellon alla venaamassa kaveria tai taistellut itsesi jouluruuhkassa Herkun kalatiskille asti tai sovitellut kolmannessa kerroksessa Monclerin takkia johon sinulla ei ole varaa, niin sieltä me toisemme tunnetaan. Joko soittaa kelloja – ikään kuin joku tuijottaisi mutta ei ehkä sittenkään? (s. 17)

Bravo, bravo, BRAVO! Näin tahtoisin huudahtaa täältä kotikatsomosta esikoiskirjailijalle, joka ryhtyi hankalaan tehtävään: kirjoittamaan huumorilla niinkin vakavasta asiasta kuin omasta työstä ja työnantajasta. On suorastaan häpeällisen rohkeaa asettua avoimesti oman elämänsä näyttämöllä juuri siihen paikkaan, missä ei yleensä ole sopivaa rällästellä ja pistää läskiksi. Ei ainakaan julkisesti ja julkista vastaan.

Mutta tavaratalo Stockmannin myymäläetsivänä 18 vuotta toiminut virolaistaustainen Antto Terras ei olekaan mikään herranpelkoinen jänishousu. Hänen viime vuonna ilmestynyt esikoisteoksensa Stockmann Yard on ehkä parasta viihdettä (ja yhtä kaikki vakavaa asiaa), mitä olen pitkään aikaan lukenut. Teos on hersyvä, härski, suora ja kumartelematon. Ollessaan tätä se on myös poliittinen ja yhteiskunnallinen.

Stockmann Yard ei ole pelkkä kuvaus siitä, millaisia ovat myymälävarkaiksi ryhtyvät piripäät, ammattirikolliset tai muuten vain seikkailunhaluiset. Ohessa tungetaan lähes slapstick-meiningillä kermakakkua Stockmannin johdon ja yrityksen toimintatapojen naamaan. Kyseenalaistetaan ja ylhäältä alennetaan. Myös Stockmannin asiakkaat saavat oman kakkunsa. Tämä kaikki ei ehkä huvittaisi niin, jollei itselläni olisi kokemusta kyseisestä työnantajasta kovinkin läheisesti. Mutta ei saa ymmärtää väärin: olen ehdottomasti niitä ihmisiä, jotka rakastavat Stockmannia. Ja uskon, että Antto Terras myös.

Kun Terras ampuu alas, hän ei tee sitä kevein perustein vaikkakin liioittelee reilusti ja vetää aina vähän yli. Sellainen komiikka on hallittua taidetta. Niinpä ei yllätäkään, kun luin Terraksen toimineen myös stand up -koomikkona. Meistä jotkut vain syntyvät huumorinkukka kädessä; koomisuus on kuin tatuoitu heidän ihoonsa ja kynäänsä.

Kielen makeutta

Ensinnäkin Terras kirjoittaa hyvin. Siis todella hyvin. Hänen kielensä on runsasta, fiksua ja metaforissa omaperäistä (vrt. adjektiivit kuten suumukava lahja (= syötävä), tehtäväntyhjä). Ikävystyttäviä virkkeitä hän ei harrasta. Hän syöttää tapahtumia ja narratoi niin, että ähkyn sijaan maha täyttyy mukavasti ja samalla nälkä vain kasvaa. Tätä täytyy saada lisää. Stockmann Yard on koukuttava, mutta toki eri tavalla kuin nerokas juoniromaani. Ihmisen uteliaisuuden ruokkiminen toimii.

Kun millekään ei tarvitse kumarrella, eikä silti ole tarve kirjoittaa kohtuuttoman ilkeästi tai paljastaa henkilökohtaisuuksia kertomuksien kohteista, voi lukija keskittyä viihtymiseen ja vilkkaasta ilmaisusta nauttimiseen. Terras ei ole ilkeä, koska haluaisi nimenomaan olla ilkeä. 10 000 myymälärikospidätyksen jälkeen hänellä lienee enemmän käsitystä ihmisyydestä ja heikoimmista puolistamme kuin tavallisella tallaajalla tai kenties lukeneimmalla psykologillakaan. Terras on kuullut kaikki tarinat jo. Kuten hän itse sanoo:

Näihin kymmeneen tuhanteen on liittynyt monenlaisia tuntemuksia ja erilaisia ihmiskohtaloita. Hätä jos ei lue lakia, niin ei lue kyllä kovin moni muukaan. On ollut suurlähettilästä, urheilusankaria, tavanomaisimpia diplomaatteja pienen huippukokouksen verran, poliiseja vain kaksi, kokonainen jalkapallojoukkue yhdellä kertaa ja puolikas toisesta, bussillinen merisotilaita, juristia ja juurihoitajaa sekä erityisen runsaasti viihteen moniosaajia. (s. 17–18)

Sanotun ja sormella osoittelun takana vinkkaa komiikan silmä. Solvaistuksi tulevat mm. lähitienoon suomenruotsalainen asiakaskunta, tikkitakeissaan hipsivät paremman kansankerman kleptomaanit ja varasteluun orientoituneet itänaapurimme. Stockmannius yhdistää myymälävarkaat, asiakkaat, työntekijät ja johdon yhdeksi huvittavaksi massaksi tyyppejä, joille voi nauraa.

Se jos mikä on rohkeaa. Eikä Terras keskity kirjassaan vain tavaratalossa tapahtuviin rikoksiin, vaan valaisee muutenkin tuon suuren helsinkiläisen kivitalon varjoissa ja laitamilla tapahtuvista epäkohdista. Stockmannin kameravalvonta kun ulottuu pitkälle ja näkee kaupungista lähes kaiken.

Stockmann Yard ei siis ole ainoastaan tirkistelyteos näpistelymaailmaan. Se myös valottaa historiallisen ja perinteisen kauppatalon hierarkiaa ja yritysfilosofiaa hieman toiselta kantilta kuin Stockmann itse mielellään julki toisi. Se on se toinen totuus. Historiankirja, jota ei ole tällä kertaa kirjoittanut voittaja vaan ruohonjuuritason tekijä.

Satiiristahan on silloin kyse. Ylevä alennetaan (ja ylevä Stockmann totta tosiaan on) ja asetetaan suurennuslasin alle. Jokainen yhtiö tarvitsee tarinoita. Terras itse sanoo: Tämän lisäksi Stockmann julkaisee aina säännöllisin väliajoin kivahkoa Kellon Alla -lehteään, jossa on hassuja tarinoita asiointikokemuksista. Tyyliin, että menin ostamaan housuja, ja kuinka sitten kävikään! Jutut ovat poikkeuksetta yhden omasta mielestään narratiivisesti lahjakkaan somistajan kirjoittamia, eli se niistä. (s. 23) Kun tavaratalon pohjakerroksesta noustaan kaiken yläpuolelle tirkistelemään instituution asemaan kohonnutta kaupallista yhtiötä, on toki vaarana, että sanoma ei toimi ja näin aiheutetaan enemmän vaikeuksia kuin naurunpurskahduksia. Mutta miten Terras onnistuukin! Huudahtelin bravota varmasti ääneen bussissa istuessanikin. (En kuitenkaan ole aivan varma Stockmannin johdon nielleen tätä satiiria pelkkiä ilonvesiä silmäkulmastaan pyyhkien.)

Roiskeita

Pikkuriikkinen kirjan heikkous on huolimattomassa oikoluvussa. Harvassa kirjassa bongaa näin paljon kirjoitusvirheitä. Myös huolimaton kielioppi – liekö kepeyden tavoittelun toivossa syntynyttä – saa kielipoliisin nielemään (onko passiivimuotoinen monikon 1. persoona me mentiin jo kirjakieltä ja mihin katosivat possessiivisuffiksit?). Kaksoiskonsonanteista uupuu toinen tai sanan lopusta taivutusmuodon tunnus. Paidankauluksesta oli saatu taivutettaessa kalu – tosin tämähän saattaa olla tahallaankin jätetty lyöntivirhe. Kustantamolla lienee ollut niin kiire elokuisen julkaisunsa kanssa, että oikoluku on jätetty osin silmäilyn varaan. Mutta kerrankin olen valmis antamaan tämän kaiken anteeksi, koska kun näin hauskasti rapataan, saa vähän roiskuakin. Pitää nähdä metsä puilta ja puut metsältä, ja siinä hommassa lyöntivirheet ovat pikkuseikka. (Ja näin sanoo sentään ammattioikolukija.)

Stockmann Yard on parasta kotimaista satiirikirjallisuutta aikoihin. Jollakin tapaa se on kuitenkin reilu ja lempeä ja eksyy välillä vain humoristiseen maastoon tuomitsematta ankarasti. Juuri tällainen tyylikäs kombinaatio, jossa on myös vähän armoa osoittamisen ohella, tekee myymäläetsivän muistelmista kerrassaan onnistuneen teoksen. 

Jos Terras on ymmärtänyt tätä myötä vaihtaa valvontakamerat näppäimistöön, tiedän jo nyt, että luen häneltä kaiken.

3 kommenttia:

  1. Ihanan innostunut bloggaus hauskalta kuulostavasta kirjasta! Pitäisi ehkä kirjavarkaan ammattiylpeyden vuoksi tutustua tähän, vaikuttaa todella hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tietenkin - niin sun juttu! Oli kirjassa Akateeminenkin mukana, ehkä kelpo kirjavaras saisi todellakin vinkkejä! ;-)
      Mä siis ihan suorastaan rakastuin tähän tekstintekijään - kyllä voi olla mies hauska! Piti vähän jarrutella, kun teki mieli kehua liikaa. Satun syystä jos toisesta olemaan kytköksissä ko. taloon, niin senkin puolesta veti hilpeäksi. Ei todellakaan savua ilman tulta. <3

      Poista
  2. Tiedätkö mikä on parasta sun blogissa? Kirjoitat niin mahtavasti, että mulle ei tule edes sitä perusahdistusta, että "aaargh mun pitäisi ehtiä lukea tämäkin", vaan ilahdun vaan suunnattomasti, kun tarjoilet niin viihdyttävästi parhaat palat arviosi kera. Tietysti kovasti toivon, että saan aikaiseksi lukea tän itse, mutta jos en, niin tämä riittää, kiitos paljon! :)

    VastaaPoista