Kirjalöytö alelaarista

Marja Leena Virtanen: Verho 
Karisto, 2016
311 sivua
Omasta kirjahyllystä

Joka kerta sanon itselleni, etten tarvitse kirja-alesta mitään. Hyllyni pursuaa; käytössäni on jo vanha omenalaatikko, johon laitan uudet tulokkaat, jotka ihan kohta pian järkkään hyllyyn. Siis siihen minne ei enää mahdu mitään.

Kirja-alessa kävi kuitenkin vähän kuin kohtalo. Arvoin jo yhden espanjalaisen ja toisen kotimaisen välillä, kun silmiini osui sattumalta tuo harmaa, hylätyn näköinen romaani, joka odotti hiljaa siinä pinossaan noutajaansa.

Uhmakaan ei auta, kun isoisän varjo kasvaa liian suureksi julisti takakansilehti. Käänsin ensimmäisen sivun esille.

Isoisän talo seisoo kuusimetsän reunassa. Ola haettiin sinne neljän vanhana, niin on Kristiina hänelle kertonut. Ola ajattelee että metsänreuna on pohjoinen.

Siinä se. Alkusanat. Jos ne puhuvat sinun kieltäsi, pitää kirja ostaa. Ja nyt kysyn: Missä ihmeessä tämä kirja on piilotellut tähän asti? Miksi tapasimme vasta nyt?

Marja Leena Virtasen Verhossa kun on niputettu yhteen kaikki sydämeni painavat, proosalliset elementit: lapsen näkökulma, kasvutarina ja ankarat kasvuolosuhteet, epäreiluuden maksimointi ja tarinan kehys menneiltä vuosikymmeniltä. Sohvanpohjan kokoinen hyvä kirja on minulle täynnä kurjuuden kuvausta ja haikeaa surumielisyyttä. Ihmisiä jotka eivät kykene toimimaan, vaikka tahtotila olisi, aivan kuten Jotunin Huojuvan talon Lealla. Ja lasten kohtalot, varsinkin juuri ne kutsuvat minua!

Ola-pojan vanhemmat ovat kuolleet, ja hän elää lapsuuttaan isovanhempiensa luona jossakin pikkukaupungissa joen varrella. Ensio-isoisä on oman koulun opettaja ja muiden kuullen sillä tittelillä myös kutsuttava. Isoisän säännöt ovat selitystä vailla tiukat, elämän oppi, jota vastaan ei Olan ei käy kapinoiminen. Isoäiti Aini on pehmeämpi, mutta isoisän talossa siitä on harvemmin hyötyä. Sitten on onneksi muutaman vuoden vanhempi Kristiina, kuin isosisko mutta oikeasti täti Olalle, Ension ja Ainin oma tytär. Kristiinalle asiat ovat isoisän talossa vähän eri. Kristiina nakkelee niskojaan ja sanoo fatsi ja mude, jos haluaa.

Ola, ristimänimeltään Olavi, ei koskaan voi olla kuin Kristiina. Hänellä on lastinsa. Olalla on myös outo kiintymys verhoihin; ne ovat jollakin tapaa kiinni osa hänen persoonaansa. Verhon takana on turvallista, varsinkin jos ne ovat paksua, sileää ja kädelle lempeää samettia, hyvin tuuletettu etteivät ala yskittää.

Virtasen pehmoinen kynänjälki kuljettaa parhaimmillaan Olan tarinaa kuin huikaiseva Olli Jalonen. Molemmilla nuoren pojan lapsenomaisesti tarkkaileva kieli on osuvaa ja täsmällistä. Se miten Ola havainnoi ympäristöään ja puhuu, tulee lähelle Miehiä ja ihmisiä -romaanin minäkertojaa. Näiden poikien vaatimattomuus mahtuu kirjoitettuihin sanoihin, ja lukijan herkkä sydän lämpenee.

Lumen sihinästä kuulee että tytöt ovat lähestymässä. Tytöt, ne ovat enemmän kuin vain sukset ja monot ja sauvat, kapeat hiihtohousut ja kirkkaanväriset anorakit, iso- ja pienitupsuiset kirjavat pipot, pehmeät nahkarukkaset sekä hauska lepattava hiihto, helisevä puheenräpätys. Näiden lisäksi tytöt ovat suunnaton hattara kevyttä kihelmöivää ainetta joka kutistuu ja enenee miten milloinkin. Isossa tyttösakissa hattara on laajimmillaan, sen häälyvät ääriviivat lähes näkyvät. Yksittäisen tytön hattarakoko vaihtelee, ja mitä lähemmäksi tyttöä joutuu sitä enemmän hattara sekoittuu tavalliseen ilmaan ja sekailmaa hengittäessä tulee kireä epäselvä olo. (s. 128–129)

Näin miettii liikuntatunnilla Ola. Tuo parka, särjetty poika saa hetkessä myötätuntoni. Virtasen kieli on yhtä aikaa vahvaa ja hentoa. Se peilaa nuoren pojan rikkinäistä mielenmaisemaa kauniisti lukijaa ravistellen. Teksti on vaivatonta, sanoja jää mutustelemaan tyytyväisenä, sivut kääntyvät kuin itsestään.

Verhossa on mielenkiintoisia voimahahmoja: Ensinnäkin on isoisä, syvempää pahuutta huokuva kodin jumalhahmo, jonka lähellä oleminen on Olalle lähes mahdotonta. Isoisä on hengellinen ja soittaa kotona ankarasti harmonia ja veisaa virsiä kuin osoituksena asemastaan ja viimeisestä sanasta. Tämä ei tietenkään ole koko totuus. Julma isoisä hallitsee rakkaudettomuudella eikä jätä tilaisuutta käyttämättä näyttää Olalle tämän kapea paikka. Isoisä on verhon toisella puolella, Ola toisen. Ja kuin jännitystarinaa kannatellen Virtanen kuljettaa lukijan kohti tuota tragedian verhoa.

Mutta on toivoakin, ja toivo on Kristiina. Olan pelastus. Rakkaus sisarpuoleen on palvovaa, koska Kristiinassa on ovi johonkin toiseuteen, ulos isoisän talosta, ja sitten on kirjat, joita Kristiina Olalle lainaa. Toivoa tuo myös ainut todellinen ystävä Petter, yksinhuoltajaäidin ainoa poika, josta nuori, sisäänpäinkääntynyt Ola löytää jonkinlaisen sieluntoverin.

Verhon intensiteetti makaa juuri Olan herkän ja satutetun hahmon varassa. Maailmaa katsotaan pitkälti Olan ehdoilla, mutta toisinaan Virtanen on kirjoittanut polkuja myös isoäidin Ainin ajatuksiin. Tämä kärsii miehensä Ension uskottomuudesta, hairahduksesta joka sattui jo vuosia sitten, mutta joka ei jätä arkaa ja epävarmaa naista koskaan rauhaan.

Näillä kahdella voimatekijällä, isoisän ankaruudella Olaa kohtaan ja Ainin vihan ja pelon alistuneisuudella, Virtanen ohjaa dramaattisen tarinan kohti kolkkoa loppua. Hyvässä draamassa on aina kuitenkin oltava toivoa, sillä niin kauan kuin valoa näytetään tunnelin päässä, jaksaa lukija kulkea tarinan rinnalla ja hyväksyy sen raadollisimmatkin kuopat. 

Marja Leena Virtasen Verho on taidokas pojan kasvukertomus, paikoin huikaisevasti kirjoitettu perhedraama, joka saa hämmästelemään, ettei kirjasta ole puhuttu isommin. Lämmin suositus kaikille, joihin Jalosen Miehiä ja ihmisiä kerronnan puhtoisuus teki vaikutuksen.

Kommentit

  1. Hienosti kirjoitettu arvio. Hieno kirja arasta aiheesta.

    VastaaPoista
  2. Mulle tuli sun tekstistä mieleen Toivo Pekkanen. :D

    Hienoa, että nostit tämän kirjaan esiin. Hyvin on minultakin päässyt tämä ohitse.

    Kirjoitat kauniisti ja kutsuvasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eih, Toivo Pekkasen Tehtaan varjossa on mun suosikki. Olen jo pitkään haaveillut lukevani sen uudestaan! Ja kiitos, Omppu. :-)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit