Täydellinen romaani
Anna-Kaari
Hakkarainen: Kristallipalatsi
Tammi, 2016
342 sivua
Kustantajalta pyydetty arvostelukappale
Tammi, 2016
342 sivua
Kustantajalta pyydetty arvostelukappale
Kirjabloggari osti täydelliset vihreät kengät ja teki niistä kirjan kanssa täydellisen asetelman. |
Life’s what you make
it saarnasi brittibändi Talk Talk
80-luvun puolivälissä ja kehotti kansaa juhlimaan elämää. Ihmiselämää
helpottamaan on kautta aikojen keksitty latteita fraaseja, joiden hyvä
tarkoitus on peitellä tahi silotella rupuja ja niiden vaikutuksia arjessa. Tee
elämästäsi sellainen, että voit olla siitä ylpeä, lähtökohdistasi riippumatta.
Olen usein miettinyt tuota jo unohtunutta aikaa ilman somea,
blogeja ja jatkuvaa kuvaviestintää. Sitä aikaa, kun toisen tavoittaakseen piti
pyöritellä sormella läpinäkyvää numerolevyä ja luottaa tuuriinsa. Sitä aikaa,
kun valokuvaamosta haettu kuori sisälsi 24 kappaletta sumeita yllätyksiä.
Mitään ei saanut tässä ja nyt; aika oli verkkaista ja kaikkea piti odottaa vähintään
päivän tai kaksi.
Onnistuminen oli armollisempaa, kun asioita ei voinut heti
korjata. Virheitä sattui totta kai. Nyt on vähän toisin. Kaikki epätarkkuudet
voidaan korjata, muokata, silottaa, poistaa. Täydellisyyden tavoittelu on
visuaalista elämänkiillottamista. Seppälän halpistalvitakin tilalle
metsästetään verkkomaailmasta täydellistä villakangastakkia. Ja jos on tuuria, merkillä
voidellun voi saada 70 %:n alennuksella. Ruoalla ei ole vain tarkoitus täyttää
mahaa kuten makaronilaatikolla muinoin; nyt syöminenkin on jaettavaa, kuvallista
elämystä, jossa olisi hyvä olla täydellinen väritasapaino. Valokuvauksesta on
tullut arvokkaiden muistojen tallentamisen sijaan oman elämän julkisivun
rakentamista. Sosiaalisuus on kaiken jakamista ventovieraidenkin kanssa.
Sosiaalisuus on Tällainen minä olen -kuvakirja.
Niinpä nykyisin voi paloista kasata kokonaisen oman
illuusion ja alkaa elää sitä kuten Anna-Kaari
Hakkaraisen briljantissa Kristallipalatsissa
lifestyle-bloggari Dora tekee. Hän häivyttää oman elämänsä jalanjäljet ja
valokuvaa uudenlaisen, puhtaanvalkoisen elämänsä blogiinsa ja ampuu sen kaiken
kansan aistittavaksi. Hänelle elämä on todellakin sitä miksi hän sen itse
tekee: yksi kaunis kuvajainen.
Kristallipalatsi on
monitasoinen romaani, jossa bloggarin rinnalla seikkailee maailman ehkä
kuuluisin dandy Oscar Wilde sekä
tutkija, joka kirjoittaa väitöskirjaansa ja ihailee etäältä Doraa. On myös
Pauliina, täydellisyyttä janoava, rikkinäinen Pauliina. Kaiken taustalla on
kaksi hallitsevaa tarinaa: yhtäältä myytti Narkissoksesta,
kreikkalaisesta nuorukaisesta, joka ihastui lammen pinnasta heijastuvaan omaan
kuvaansa, ja toisaalta Wilden klassikkoteos Dorian
Grayn muotokuva, joka sisältää eräiden tulkintojen mukaan pohdinnan taiteen
ja elämän välisestä yhteydestä – kumpi jäljittelee kumpaa, taide elämää vai
elämä taidetta. Kristallipalatsilla taasen viitataan niin Lontoon maailmannäyttelyä
varten 1800-luvulla rakennettuun, poikkeukselliseen Chrystal Palaceen kuin kotimaiseen vastineeseen, kasvitieteelliseen
puutarhaan Kaisaniemessä. Tämä on myös romaanin merkittävä miljöö Helsingin kantakaupungin
ohella.
Tässä kaikessa olisi jo riittämiin aihioita yhteen
romaaniin. Mutta Hakkaraisen ällistyttävä taito yhdistää vaaleanpunaiseen satiiriseen
kuplaan syvältä luotaavia katsauksia niin kirjalliseen kuin kuvataiteeseen on
hengästyttävä. Vaikka Kristallipalatsi
on romaani kauneudesta ja sen tavoittelemisesta keinolla millä tahansa, se ei
ole helppo, kevyt eikä nopealukuinen. Niin paljon piiloutuu kirjan kiiltävän pinnan
alle, kirjan joka on täyttynyt mystisistä jättilumpeenlehdistä.
Romaanin ehdottomasti parasta antia on se, miten Doran
suuntaan katsotaan. Dora G:n muotokuva
-nimistä blogia pitävä nainen on kaikessa esteettisesti täydellisen elämän
rakentamisessaan lähes demoninen. Hänellä ei ole enää elämää; hänellä on vain
blogi, jonka kautta hän hengittää ja näkyy. Miten ilkikurisesti Hakkarainen
sivalteleekin tätä aikamme roisia ilmiötä, elämän esittämistä itse elämisen
sijasta. Dora on rakastanut Narkissoksen tapaan siihen, miten hän heijastuu lammen
pinnalta: kameran linssistä.
Hän asetteli
lautaset paikoilleen, valkoisia, eriparisia, ympäri maailmaa kerättyjä: kun
keräsi vain valkoisia astioita, ne sopivat aina yhteen. Croissantit pienessä
punoskorissa liinaan käärittyinä. Appelsiinimarmeladia, Bonne Maman -merkkinen
oli kauneimmassa purkissa, kirjaimet kuin käsin piirretyt. Vadelmia ja
mintunlehtiä. Täysmaitoa valkoisessa posliinikannussa. Appelsiinimehun hän oli
joutunut ostamaan valmiina, mutta lasikannussa se näytti itse puristetulta.
Sitten takaisin sisälle jauhamaan kahvipavut, lautalattian viileys,
kattorosetin heikko varjo hiuksilla. Kuuma vesikannu ja lasinen
Chemex-suodatinkarahvi pöytään, kaataminen piti tehdä vasta ulkona, se sopi
sinne, pyörivät tasaiset liikkeet, kahvinruskeat tuolit, maitokahvin värinen
pöytäliina, jopa liian sävy sävyyn, onneksi kynsilakka oli herukanpunaista.
Säröä, täydellisyys vaati sitä. (s. 25)
Doran elämä pysähtyy eräältä kustantajalta tulevaan meiliin,
ja tästä viestistä alkaa Hakkaraisen hykerryttävä kieputus, jossa lukija saa
kiehnätä myötähäpeässä Doran puolesta. Bloggari ajaa itseään yhä syvemmälle
lampeen, jonka pinnassa väreilee täydellinen omakuva. Doran hahmo saa
riemastuttavia piirteitä, ja pieteetillä luotu henkilöhahmo vain voimistuu
voimistumistaan. Tässä on eittämättä yksi modernin kotimaisen kirjallisuuden
ärsyttävimmistä ja siksi todellisimmista hahmoista: narsisti, joka ei katso
itseään vaan luomaansa kuvaa itsestään, kunnes kuvasta tulee totta ja
todellisesta ja menneisyydestä vääristymä tai epäselvä ääriviiva, joka pitää
poistaa.
Pilaamatta lukukokemusta ja tarinan hulvattomuutta en kerro
Dorasta enempää. Tämä kirja täytyy itse aistia. Mutta varoitan: Hakkarainen on kirjoittanut
teoksen, joiden eri tasot välillä sotkeutuvat kuin angoralankakerät toisiinsa.
Se pitää lukijan hereillä, hieroo aivonystyröitä ja pakottaa ajattelemaan. On
ilmiselvää, että kaiken kirjoitetun takana asuu paljon symboliikkaa. Mitä
sanotte jättilumpeenlehdistä, jotka ovat niin massiivisia kelluessaan veden
pinnalla, että pystyvät kannattelemaan ihmisen? Mitä sanotte Kristallipalatsista,
jonka lasiset seinät päästävät valon läpi ja säilyttävät kasvien vehreyden,
kukkeuden ja terhakkuuden, vaikka ulkona vihainen sade paiskaisi maata?
Tunnustan avoimesti tunteneeni itseni välillä
laiskanpulskeaksi tyhmyriksi, joka ei pysy kirjailijan vertauskuvien kannoilla
tai henkilöhahmojen todellisen minuuden jalanjäljillä. Kuka kirjassa on oikein
kuka? Kuka on bloggari, kuka tutkii Wildea, kuka metsästää bloggarin komeaa
valokuvaajamiestä, kuka näyttää joltakin, mitä ei ole? Ihmeellistä miten moneen
suuntaan romaani avautuukaan, enkä väitä tämän olevan missään tapauksessa
romaanin heikkous. Kaikkialta väreilee jokin suurempi tajunta, johon en
väsymykseltäni ylettänyt, mutta lumouduin niin tarinasta, etten melkein kestä
tietoisuutta: mitä sitten tapahtui?
Kristallipalatsi
on tyylikäs aikalaisromaani elämän lavastamisesta. Se on upeasti ja älykkäästi
kirjoitettu. Toki lampun alle voi asettaa pohdinnan siitä, olisiko vähemmällä symboliikalla
saavutettu enemmän, sillä kirjailijan intentio tulisi vähemmälläkin selväksi.
Se on aihe, joka itseänikin on usein riivannut. Miksi elämästä on tullut pelkkä
lasinen kupoli, jonka alle asetellaan kauniita tavaroita ja täydellisen
kuohkeita kiharoita?
Lue Kristallipalatsi,
jos et kestä lukea lifestyle-blogeja. Lue Kristallipalatsi,
jos rakastat lifestyle-blogeja. Lue Kristallipalatsi,
jos et ymmärrä tai ymmärrät estetiikkaa ja taidetta. Hakkarainen ei varmasti kylmetä
tai jätä tunnottomaksi. Mutta Hakkarainen saa sinut haluamaan
kasvitieteelliseen puutarhaan katsomaan jättilumpeita ja lainaamaan kirjastosta
Oscar Wildea.
Täydellisyys
viittasi aina luonnon sattumanvaraisuuteen. Täydellisyydelle ei ollut antaa
reseptiä, ei ohjetta jota seurata, luonnossa ei sellaista koskaan ollut,
kauneus järjestyi sattuman ja kaaoksen varaan, ja silti kaikessa oli oma
rytminsä, toistuvat kuvionsa, samat tähtikuviot taivaalla ja terälehdissä.
(s. 106)
PS. Anna-Kaari Hakkaraisen lukupiiri kokoontuu Helsingin kirjamessuilla perjantaina 28.10. klo 16-17.30 kakkoskerroksen auditoriossa (sali 201). Jos
haluat kuulla kiehtovasta kirjasta lisää, tule sinne! Tilaisuus on vapaa
kaikille messuvieraille. Lisää messujen lukupiireistä:
Olen niin samaa mieltä: aika täydellinen romaani. Kristallipalatsi osui tismalleen omaan lukumakuuni ja nyt mietin, että mitä tästä osaan kirjoittaa... Harmittaa, etten voi osallistua lukupiiriin perjantaina.
VastaaPoistaKoskaan en ole nauttinut näin paljon siitä, että kirjailija sekoittaa pääni! Todella taiten tehty teos, josta oli hankala kirjoittaa, semminkin jos ei halua spoilata lukijoilta kirjan parasta antia. Tämän Doran haluaisin ja en haluaisi tavata! :-D
PoistaHyvä Tani kun muistutit tuosta lukupiiristä! On vaan mahtava teos tämä (ja sulla hieno asetelma)!
VastaaPoistaSinne siis Arja, jos vain pääset! On mahtava lukea, että muutkin ovat innostuneet ja tykänneet Kristallipalatsista; ihanaa kuulua klubiin! :-D
PoistaOlen niin alussa tämän kanssa, että en pysty sanomaan mielipidettä. Luen itse tai paremminkin viimeistelen täydellisen kotimaisen blogitekstiä. Annetuista vaihtoehdoista kuulun tähän Lue Kristallipalatsi, jos et kestä lukea lifestyle-blogeja -kategoriaan.
VastaaPoistaHih, Ulla! Kuin myös!
PoistaIhana kuva. :) Mielenkiintoisen kuuloinen kirja. Taidan mäkin mennä tohon "et kestä lukea lifestyle-blogeja" kohtaan. Luin muutamaa kyllä joskus teininä, mutta lähinnä silleen pintapuolisesti naureskellen niiden siloitetulle kuvalle elämästä. Muutaman tutunkin blogia luin, mutta ne olikin jo enemmän oikean elämän makuisia, eikä vain kuvia Starbucksin pahvisesta kahvimukista.
VastaaPoistaTiia
Kristallipalatsin Doralle Starbucksin pahvimuki olisi ollut aivan liian öööö .... pahvinen! :-D Posliinia pitää olla, valkoista ja ulkomailta!
PoistaNiin ja kiitos että tykkäsit kuvasta, jonka täydellisen ilmeen rekonstruktioimiseen asiantuntevalta kirjabloggaajalta meni noin viisi kivaa minuuttia. Onneksi oli callunoita just ostettuna, tuo passeli kortti sattui olemaan kirjanmerkkinä ja kengät todellakin ostin viikonloppuna kuin tietäen etä tällainen kuva on tarpeen! :-D
PoistaTämä on upea, upea kirja! Ihana lukea sun ihastuneita lauseita, voin allekirjoittaa paljon. Harmittaa kovasti, etten ehdi tuohon Kirjamessujen lukupiiriin - tämä jos mikä on kirja, josta riittäisi keskusteltavaa! Ja totta: tämän jälkeen on pakko mennä kasvitieteelliseen puutarhaan ja lukea Wildeä :)
VastaaPoistaMä niin tahtoisin tietää, miten Doran lopulta kävi! Jos mä yritän tikistää vastauksen perjantaina Anna-Kaarilta; hänen on I-H-A-N pakko tietää! :-D
PoistaBloggauksesi herättää vain yhden kysymyksen. Miksi en ole kuullut tästä aiemmin? Tai tietysti olen nähnyt siitä muutaman maininnan, mutta miksi en ole koskaan selvittänyt, mistä tässä kirjassa on kyse? Kuulostaa nimittäin mainiolta kirjalta. Meni heti varaukseen kirjastoon ja taidanpa etsiä messuohjelmasta tilaisuuden päästä kuuntelemaan kirjailijaa. Pidin kovasti myös Hakkaraisen edellisestä romaanista Purkaus.
VastaaPoistaPs. Aivan ihana blogiteksti, kiitos tästä!
Kiitos Sinä varkaista ylhäisin! :-D Nyt vain nyysimään Kristallipalatsi, koska se mä ainakin kiemurtelin tuolissa, kun luin bloggarin yrityksiä rakentaa täydellisiä kuvia elämästään! Tämä kirja on saanut aivan liian vähän huomiota, se on totta! Täytyykin käydä kehumassa FB:ssä Kirjallisuuden ystävät -ryhmässä, koska siellä ihmiset innostuvat varmasti. Joku siellä kyllä jo taisi tästä kirjasta puhuakin.
Poista