Erään miehen luisu

Kalle Lähde: Loppuluisu
Otava, 2018
205 sivua
Lainattu kirjastosta

Ahdistus väijyy pimeydessä, ja se koskettelee rintalastaani tunnustellen mahtuisiko sinne lisää pimeyttä. Pelko vääntää suuni äänettömään irvistykseen. Painan käden sydämeni kohdalle, se moukaroi samaan tahtiin haukkovan hengitykseni kanssa. Haparoin pullon lattialta, huoneenlämpöinen vodka puistattaa koko ruumista.

Olen vähän heikkona ryysyistä ruusuihin -tarinoihin, sillä ehdolla tosin että niistä puuttuu disneymäinen kuorrutus eli ne ovat oikeasti elämänmakuisia, rehellisiä ja inhimillisiä. Selviytyneet kiinnostavat. Entisen alkoholistin Kalle Lähteen muuttuminen varteenotettavaksi kirjailijaksi olisi saattanut olla yhdestä pullonkaulasta kiinni. Onneksi ei ollut, vaan korkki meni ja pysyi kiinni ja entinen housuunpaskoja löysi sanat ja huumorin, joilla kertoa siitä mistä monikaan ei uskalla kuulla – tai osaa kirjoittaa.

Lähteen esikoinen Happotesti on ansaitusti kehua saanut rehellinen kuvaus siitä mitä alkoholismi ihmiselle merkitsee. Kirja sai pari vuotta sitten lämpimän vastaanoton ja jatkoa haluttiin ja on odotettu. Kalle Lähde piti pullon sijasta kynän kädessään, mikä on ele kotimaiselle nykykirjallisuudelle. Syntyi Loppuluisu, jatko-osa Joonatanin kostealle elämälle.

Tarvitaan monia asioita siihen, että romaanista tulee pidetty, laajasti luettu ja ennen kaikkea ymmärretty. Alkoholismi ei ole ehkä hykerryttävin aihe kirjoittaa mutta Lähde tekee siitä takuuvarmasti hykerryttävää luettavaa. Hänen mustanpuhuva huumorinsa yhtäältä naurattaa ja toisaalta saa myötätuntoisesti säälimään päähenkilö Joonatania, joka on antisankareista antisankarein, omalle sekoilulleen ja ihmissuhteiden rikkomiselleen sokea torso. Joonatan katsoo peiliin ja näkee vain sankarin, kaikkivoipaisen maailmanmiehen, jonka suurin epäonni on se, etteivät muut ymmärrä hänen mahtavuuttaan. Asiat voi aina selittää peilikuvalleen parhain päin, kun vika on muissa. Avioeron jälkeen Joonatan sisustaa uuden kotinsa pahvilaatikoilla, oluttölkeillä ja yhdellä sohvalla; siinä on hänen käsityksensä kodinonnesta. Loput onnesta hoitaa juominen.

Lähteen musta ja samalla lämmin huumori on romaanin kantavin voima. Myös puhtaaksi ja ytimekkäiksi hiotut virkkeet siivittävät lukemista. On pakko miettiä mitä ihmettä tämä mies on tehnyt koko elämänsä, onko kykynsä kirjoittaa jäänyt pullojen tallomaksi? Jos juomisesta on hänelle ikinä mitään hyötyä ollut, on se ilman muuta raitistumisen jälkeinen sysäys kirjoittaa proosaa. Lähteen elävä ja metaforallisesti näppärä kieli kertoo tarinaniskijästä, jonka on täytynyt imeä hyviä vaikutteita jostakin päin kirjallisuuden karttaa. Ihminen pystyy tuottamaan hyvää tekstiä melkeinpä vain, jos on joskus lukenut hyvää kirjallisuutta.

Aamuruuhka viivyttää matkaa, tuskastun kun minulla on liikaa aikaa miettiä elämääni. Kuljettajakin varmasti halveksii minun viinanhajuista matkantekoani, kun muut ovat kiirehtimässä töihin. En jaksa edes keksiä mitään syytä, miksi istun hänen autonsa takapenkillä arkiaamuna, tämän hajuisena. Voisinpa kellua ruumiinlämpöisessä maidossa, jossakin linnunradan tuolla puolen. Sinne asti eivät kuuluisi vanhat eivätkä tuoreet valheeni, joita viskelin kuin roskia kulkiessani baarin ja Alkon ja kaupan väliä. (s. 18)

Vakavasta aiheesta kannattaa puhua vain, jos on valmis kertomaan sen kaunistelematta. Kaunistelu ei todellakaan ole Lähteen vasara; hän pamauttelee napakasti itsepetoksen terävän rehellisiä nauloja kirjan sivuille ottamatta itseään kuitenkaan liian vakavasti. Elämästä loppuu vetovoima, kun loppuu huumori. Sen avulla kipeimmätkin asiat tulevat muille todeksi, eikä se tarkoita kipeiden asioiden väheksymistä. Romaani on siis synkkää, kovaa asiaa helpossa muodossa sulattaa.

Loppuluisu kertoo siitä, mitä alkoholistille tapahtuu, kun hänellä on yksikin ihminen joka välittää. Joonatanilla on. Tämä ankara maailma tarvitsee onnellisia loppuja. Kiitos sinulle Kalle Lähde, että kirjoitit meille sellaisen, ehkä elit itsekin. Kaikki kohmeiset elämät valitettavasti eivät pääty niin, että niiden viimeinen sana on syliini

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi Oneiron on ongelmallinen proosateos – vai onko?

Aina joku kesken siirtyy Instaan

Aila Meriluoto ja Kimeä metsä #tanssivakarhu25