Aina joku kesken

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa Gummerus, 2017 Lainattu kirjastosta Minulle Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat oli viime vuonna lukemistani yksi koskettavimmista kirjoista. Ahavan kielen rytmi ja lapsen herkkä näkökulma saivat lähes haukkomaan henkeä. Romaanissa tarina ei joutunut antamaan tilaa upealle kielelle, eikä kieli puolestaan syönyt tarinalta voimavaroja. Taivaalta tippuvat asiat keräsikin ilmestyessään vuonna 2015 rutkasti kehuja, ja Ahavan seuraavaan teokseen kohdistui luonnollisesti suuria odotuksia. Uusimmassaan Ahava on tarttunut aiheeseen, joka ei juuri paikkaa ole ennen kaunokirjallisuudessa saanut ja joka aiheena on kovin arka, kipeä. Koska tarina on vieläpä omakohtainen, asetti kirjailija Ahava itsensä Ennen kuin mieheni katoaa -romaanillaan vaikeaan paikkaan mutta rohkeana ihmisenä katsoi, että niin oli tehtävä. Kirja kertoo katoavasta liitosta, kun aviomies kymmenen yhteisen vuoden jälkeen kertoo aina halunneensa olla nainen. Tämä yksi...

Ben Kalland: Vien sinut kotiin Atena, 2017 279 sivua Lainattu kirjastosta Joka kerran yhtä hämmästyttävää lukea esikoisromaaneja, jotka eivät ole ainoastaan kielellisesti taidokkaita vaan joiden tarinallisuus ja rakenne ovat myös juurevia ja kokonaisia. Siellä täällä on jo kuulunut kehusanoja Ben Kallandin esikoisesta Vien sinut kotiin . Itse bongasin kirjan keväällä Atenan syysuutuuskuvastosta ja laitoin heti varaukseen, sillä romaanin asetelma ja tematiikka kiinnostivat. Vien sinut kotiin on mieleenpainuva ja voimakas lukuelämys monestakin syystä. Se kertoo uskonnollisen perheen kohtalosta, lapsista jotka katoavat maailmasta tai maailmaan, perheestä jonka sisäinen rakkaus joutuu koetukselle ulkoisten impulssien vuoksi. Keskiössä on sisaruksista Markus, joka kertoo asiat kuten hän ne muistaa. Markus on muuttanut jo nuorena Yhdysvaltoihin ja katsoo kolmenkymmenenvuoden päästä takaisin koto-Suomeen ja muistoihin, joita elämä itäisessä Helsingissä ja Porkkalanniemen...

Annastiina Storm: Me täytytään valosta S & S, 2017 204 sivua Saatu lahjaksi Jo kirjan nimi säväyttää, verbin passiivimuotoinen höpsö monikko, jonka soinnussa on jotakin naiivia, lapsenomaista. Nimen perusteella pidän kirjasta heti. Kun luin Stormin esikoisen, minä täytyin valosta. Sanat syttyivät sisälleni myrskylyhdyn lailla, ne valaisivat mieleni kaikki kellarit. Tuli kivusta lämmin olo, kuin kellahtaisi hyvin hyvin väsyneenä viileisiin vastapestyihin lakanoihin omassa sängyssä, kaikkialla pimeää ja sitten saa luvan nukahtaa. VALVE Suljetut silmät: pääsen mihin tahansa paikkaan haluan. Minulla kestää päättää mistä unelmoin. Tunnit kuluvat. Olen vilkaissut tuhat eri satamaa ja lähtenyt taas. Aamu lähenee, enkä ole ehtinyt valita unta. (s. 41) Annastiina Stormin esikoisromaani Me täytytään valosta on hyvin omaääninen, originelli ja riipaisevan kaunis tarina lapsuudesta, kun isä on käärme olohuoneessa ja äiti varoo astumasta käärme...

Jussi Huhtala: Ukkosenjohdatin Atena, 2017 243 sivua Omasta kirjahyllystä Keski-ikä on kamalaa. Älkää ikinä tulko keski-ikäisiksi, vaikka vanhenisittekin. Keski-ikä on vähän kuin kirosana, synonyymi kaikelle tylsälle, menetetylle, harmaalle ja juhlien loppumiselle. Se on kuin niiden parhaiden bileiden viimeinen tunti, kun suurin osa vieraista on jo lähtenyt ja pöydillä on enää popcornin muruja ja tyhjiä viinipulloja. Istut vielä pöydässäsi etkä tiedä minne lähteä ja ennen kaikkea: kenen kanssa. Keski-ikäinen poikamies on tietysti vielä kamalampi ajatus, kuin pelkkä keski-ikä. Jotakin on mennyt pahasti pieleen; mies ei ole päässyt juhlista kotiin kenenkään kanssa – koskaan. Mutta kuulkaa, Jussi Huhtalalla on teille hyviä uutisia. Niin ikävältä kuin äskeinen uhkakuva kuulostaakin, siitä voi sentään kirjoittaa vetävän ja – todellisuuttakin peilatessaan – hauskan romaanin. Huhtala, itse keski-iän kuninkuusluokassa (s. 1966), kirjoitti esikoiskirjaansa Ukkosenjohdatin ...

Kaisa Haatanen: Ylipainolisämaksu Johnny Kniga, 2016 158 sivua Lainattu kirjastosta    Uneksin kaukomaista mutta sentään aika laiskasti, olenhan analyytikko, hygieenikko ja araknofobi. Olisi toisaalta hienoa päästä vaikka safarille. Kaikki ne eläimet! Mutta toisaalta – kaikki ne eläimet. Minulla on vaikeuteni banaanikärpästen, vaapsahaisten ja hämähäkkien kanssa, joten saattaisin safarilla menettää kirja-alalla ja nykyään jossain määrin julkisuudessakin tunnetut tavaramerkkini eli itsehillinnän ja vakaan älyllisen tasapainon. Televisiossa ja kirjoissa Afrikan öiden sirinä ja suhina vaikuttaa romanttiselta ja jännittävältä. Kyllä minä kuitenkin tiedän että yksikin epämääräinen suhahdus pimeässä huoneessa Afrikan uumenissa pilaisi koko yön. Jos vuoden on ympäröity verkolla, niin mitä pirua siellä verkon toisella puolella on. (s. 11-12) Kaisa Haatanen on vaikuttanut viime vuosiin asti kustannusmaailmassa siellä toisella puolella. Nyt hän on itse julkaissut kaks...

Laura Lehtola: Takapenkki  Otava, 2017 270 sivua Voitettu Otavan FB-arvonnasta Aurinkotuolissa lojuessa voi joutua sadettajan kynsiin... Mikä yhdistää parikymppistä nuorta miestä, joka on syrjäytymisvaarassa, 17-vuotiaana raskaaksi tulevaa lukiolaistyttöä ja keski-ikäistä työkkärituulaa, joka on tasaisesti naimisissa tasaisen Topinsa kanssa? Heistä kukaan ei ole taatusti kirja- tai leffakankaan sankarihahmo, vaan pikemminkin jokainen on naurettavuuksilla tökitty stereotypia. Tiedättehän te ne keski-ikäiset tädit, joiden eväsleipien välissä on tuttavallista juustoa ja kurkkua ja jotka leikkaavat hiuksensa kätevään paplarikampaukseen? Ja ne huolimattomat, yksinkertaiset teinitytöt, jotka eivät osaa pitää tavaraansa piilossa tai hurvitellessa huolehtia asianmukaisesta ehkäisystä? Entä sitten syrjäytyvät luuseripojat, joita ei kiinnosta mikään eikä ainakaan työ, koska siinä pitää vastineeksi suorittaa? Nyt näitä antisankareita yhdistää ainakin Laura Lehtolan Tak...

Sara Ask & Lisa Bjärbo: Lisää kasvisruokaa koko perheelle Suomennos: Rita Oksanen Gummerus, 2017 158 sivua Arvostelukappale Perheessämme on viimeisen vuoden aikana muuttunut ruokavalio sen verran, että tytärpuoleni, lukiolainen, on siirtynyt kokonaan kasvisruokaan. Tai pescovegetarismiin tarkemmin, sillä kalaa hän haluaa syödä. Itse olen ajatusta kasvisruokailusta pyöritellyt kyllä päässäni. Koen ahdistusta lihan tehotuotannosta ja sen aiheuttamista ympäristöongelmista, enkä edes pidä punaisen lihan mausta. Mutta. Olen ajatellut totaalikasvistelun olevan perheen pienimmän vuoksi turhan mutkikasta. Alakoululainen on tyypillistä epäluuloista laatua varsinkin kasvisten suhteen. Puolisoni on taas innokas ja hyvä kokki, mutta kahden eri aterian valmistaminen neljälle hengelle on tuntunut kohtuuttomalta vaatimukselta arjen kaikissa kiireissä. Onneksi tytärpuoli muutti kuitenkin ruokavalionsa päättäväisyydellä ja tarjoutui hoitamaan oman ruokansa aina silloin, kun muu p...