Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2015.

Lost in København

Kuva
Jos olisin kaupunki, olisin Kööpenhamina. Yhtä aikaa perinteinen ja moderni, toisaalta helppo, silti sekava ja ajan kerrostama. Vähän rosoinen, kuitenkin aina iloinen, elävä ja vilpitön. En tietenkään sano, että olen juuri tuollainen ihmisenä. Tämä on täysin konditionaalissa.
Jotain mätää Tanskanmaassa. Todellakin. Kun siellä kerran käy, sisälle jää pieni iloinen liekki valaisemaan kuin vaalean hotellivirkailijan hymy. Liekki lepattaa turistin muistoissa. Vähän vaivaakin. Miksi kaikki ihmiset vaikuttavat olevan niin iloisia, tohtisiko sitä sanoa että onnellisia Tanskanmaassa? Siinä on jotain mätää todellakin. Eihän onni ole ihmisen perusoikeus; elämähän on tarpomista jääsateessa ja taistelua hiekkamyrskyä vastaan.
Pyrähdin siskojen kanssa smørrebrødin luvatussa maassa. Tarkoitus ei ollut matkailla mitenkään ylevästi, vaan ihan reilusti nauttia kauniiden harmaiden asioiden shoppailusta, hyvin syömisestä ja nukkumisesta sekä ihailla kuninkaanlinnaa. Sen lisäksi, että rakastan kirjoja, rak…

Ei ihan samoilla silmillä

Kuva
Peter Franzén: Samoilla silmillä Tammi, 2013 223 sivua

Voi ei, Peter. Olisin niin kovasti tahtonut pitää teini-ikäisen Peten tarinasta. Tai pidinhän minä, mutta vähemmällä volyymillä kuin olin odottanut. Huumaannuin kiehtovasta aloituksestasi; lähdit heti replikoimaan Keminmaan kaunistelemattomalla murteella: ”Ookko koskaan nähäny miten meri hengittää jään alla?”kysyy Pete äidiltään kesäisenä rantapäivänä (s. 7). Paikallismurteessa pysyminen onkin jos mikä Samoilla silmillä -romaanin parasta antia.

Peter Franzénin esikoisteos Tumman veden päällä oli aikoinaan arvostelumenestys, ja minäkin ihastuin tunnetun näyttelijän avoimuuteen lapsuudestaan, jota värittivät alkoholin turmelemat aikuiset ja pohjoisen Suomen jatkuva valottomuus. Itselläni on heikkous säröllisiin lapsuustarinoihin; ja sellaisten lasien läpi katsottuna Franzénin esikoisromaani oli kuin vastaus alituisen hyvän kirjan kaipuuseen.
Ennakko-odotuksia jatkolle latautui. Samoilla silmillä -romaanissa Pete on päässyt teiniksi. Nyt …

Kirjoja ja tunteita

Kuva
Tiedätkö sen tunteen, kun on aloittanut uuden kirjan ja tietää ensimmäiset 10 sivua luettuaan, että nyt sitä viedään, tämä se on kirja? Minun kirjani. Tunne on korvaamaton, koska sitä ei yksinkertaisesti voi kokea jokaisen lukemansa kohdalla. On vain niitä muutamia kultasuonia. Sitten täytyy hiljentää, lukea vaikka vain sivu päivässä, ettei suoni tyrehdy liian nopeasti. Loppuminen on pieni tuska, periksi antamista välttämättömälle. Ero synnyttää kysymyksiä. Löydänkö vielä uuden, koska se tapahtuu, ja entä jos seuraavalla kerralla kyseessä onkin vain huijaus eikä tunne kestäkään puolta väliä pidemmälle?
Minulle tällaisia kihelmöintiä aiheuttavia kirjoja ei ole ollut lukuisia, mutta muutamia. Tunnetielle minut on useimmiten vienyt kotimainen tarinankertoja, vähintään skandinaavinen. En kai ole vieraanpelkoinen ja mukavuudenhaluinen: lähellä on helpompaa?
Joka tapauksessa yhteistä kaikelle tuntemiselleni on se, etten osaa eksaktisti selittää, mistä hyvän lukemisen tunne johtuu. Ei näillä k…

Laulu rakkaudelle

Kuva
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu Gummerus, 2013 284 sivua
Olen tyypillinen tapakristitty. Kuulun kirkkoon, ja käyn kirkossa oikeastaan vain tilanteissa, jotka liittyvät ihmisen elämän tärkeimpiin muutoksiin: häät, hautajaiset ja ristiäiset. En ole uskovainen, enkä hae kriisitilanteissani lohtua Jumalan sanasta. Suhtaudun myös epäluuloisesti uskonnollisia lahkoja ja uskonliikkeitä kohtaan, koska en individualistina koe, että jokin yhteinen, ylempi tekijä voisi määrittää sitä, millaisia valintoja ihminen saa omassa elämässään tehdä – lain ja yleisen moraalikäsityksen asettamia rajoja tietenkin lukuun ottamatta. Siksi olen suhtautunut myös lestadiolaisuuteen tietyin varauksin.

Pauliina Rauhalan esikoisteos Taivaslaulu saa kuitenkin minut näkemään asiat hieman toisin. Tai näkemään uskomisen ja nimenomaan Jumalaan uskomisen ymmärrettävänä, hienona asiana, joka saattaa parhaimmillaan antaa ihmiselle siivet selkään ja voimaa rakkauteen, perheenä olemiseen ja loska-arjessa jaksamiseen.
Minustakin ol…

Kahville kirjailijan kanssa?

Kuva
Oletko koskaan kuvitellut, millaista olisi istua kirjailijan kanssa iltaa kahvia tahi teetä juoden ja puhua kirjoista, kirjoittamisesta? Jos et siis satu tuntemaan ketään oikeaa kirjailijaa?

Kirjailijan kanssa -lukupiiri pääkaupunkiseudulla on uudenlainen keino tavata lempikirjailija ja mahdollisesti samankaltaisia kirjallisuudenystäviä kuin sinä sekä ruotia hyvän kirjan aikaansaamaa vaikutusta kimpassa. Toimittaja Meri Savosen ylläpitämä lukupiiri on jo ajatuksentasolla herkullinen: se kuiskii intiimistä ilmapiiristä, syvällisestä ajatuksenvaihdosta ja aivan oikeasta foorumista puhua lukemisen kokemuksesta. Sitten se vieläpä on sitä todellisuudessakin. Ei paha. Suorastaan kaunis kulttuuriteko.

Savosen lukupiiri sai alkusysäyksen viime vuoden puolella, kun kävi ilmi, että lukupiireille olisi kysyntää. Mutta tällä kertaa mukaan otettaisiin myös itse tekstintekijä. Kävin tutustumassa lukupiiriin viime torstaina 26.2., kun kirjailija Juha Itkonen istui kahvipöytään Nuoren Voiman Liiton til…

Itkosen suru

Kuva
Juha Itkonen: Ajo Otava, 2014 283 sivua

Ensinnäkin Juha, pyydän anteeksi, että luin romaanisi Ajon välittömästi Pauliina Rauhalan Taivaslaulun jälkeen. Se ei ollut sinun vikasi, mutta se vaikutti arviointikykyyni.
Jokaisen luetun kirjan jälkeen lukijan tulisi voida pitää kirjallinen puhdistustauko, joka pyyhkisi värittyneen lukumuistin jälleen tyhjäksi tauluksi. Mutta sellaiseen ylellisyyteen vain harvalla on varaa tässä rajatussa maanpäällisessämme. Pelkään siis, että Taivaslaulun runollinen, satumainen kieli moukaroi minua lukijana Ajon kyydissä.
Olemme elämämme ja kokemustemme kireässä talutusnuorassa myös silloin, kun luemme. Kaikki se mitä olemme lukeneet kuljettavat tunteitamme ja lukukokemustamme, mutta myös kaikki se, mitä meille on tapahtunut siihenastisessa elämässämme. Jäin pohtimaan näiden kahden kirjan jälkeen tätä – miksi on näin? Miksi minä olen lukijana aina myös kokija, ihminen, jonka menneisyys kurkkii olkapäältä? Tyhjiössä ei tapahdu koskaan ainuttakaan tunnetta.
Minulle…

Prologi

Kuva
Hyvä lukijani, kuka oletkin, tervetuloa huolimattomien unelmieni seuraan! Tämä blogi on alku tekstin hurmalle, joka on riivannut minua aiheena jo aivan liian kauan. 

Huomasin jossakin vaiheessa nauttivani kirjallisuuden selittämisestä - tai sen yrittämisestä - ja kirjojen tulkinnasta, mutta minulla ei ollut niinkään aikaa tai tapaa tehdä sitä ystävieni kanssa. Ymmärsin blogin ylläpitämisen olevan jonkinlainen vaihtoehto. Toinen merkittävä lähtökohta blogin synnylle on myös pitkäaikainen harrastukseni, luova kirjoittaminen. Jos pystyn yhdistämään tässä nämä kaksi asiaa, luetun pohtimisen ja kirjoittamisen, minulla on täydellinen uusi harrastus syömässä muutenkin vähäisiä vuorokaudentuntejani.

En siis ole enkä yritäkään olla ammattikriitikko, kun puhun lukemistani kirjoista tai kirjallisuudesta. Lukeminen herättää minussa tunteita, ja tätä tunneskaalaa aion todennäköisesti revitellä blogissani. Suhteeni kirjallisuuteen on muokkautunut osin opintojeni vuoksi (olen opiskellut mm. yleistä j…