Maahanmuuttajan maaginen tarina

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia
Otava, 2014
286 sivua
Lainattu kirjastosta

Ylen Kirjojen Suomi 101 kirjaa -hankkeen nimikkokirja vuodelle 2014 on Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia. Tälle kirjalle nimikkokirjabloggariksi arvotun Kirjasähkökäyrän arvio kirjasta sai minut lainaamaan romaanin viimein. Jostain syystä en koskaan lukenut kirjaa pari vuotta sitten, vaikka se voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon. Parempi nyt kuin ei koskaan.

Kirjasähkökäyrän Mai kirjoittaa:

Kissani Jugoslavia suorastaan hyökkää päälle, raapii vahvoilla kynsillä, ja köyristää selkänsä vihaisesti, samalla kun häntä viuhtoo puolelta toiselle. Juuri kun luulee, että nyt on ehkä pieni hetki hengähtää, niin uudet kuviot luikertelevat päälle, ne kietoutuvat jalan ympärille, siitä vatsan ja selän ympäri ja sanat tuovat silmieni eteen punaisen kaksihaaraisen kielen, terävät hampaat ja tappajan silmät.

Kissani Jugoslavia on pähkinänkuoressa juuri tuollainen. Se on symboleilla täyteen lastattu, maahanmuuttopoliittisesti erittäin painava ja identiteetin etsiskelyyn keskittyvä kirja, joka huutaa kuuluksi tulemistaan. On täysin ymmärrettävää, millä ansioilla romaani on esikoispalkintonsa saanut ja myös tullut valituksi Ylen kirjaprojektissa ko. vuoden kirjaksi. 

Romaani kertoo nuoren pojan ja hänen äitinsä näkökulmasta, millaista on jättää kotimaa sen ristiriitoihin ajautuneen sotaisuuden vuoksi. Albaanit, joihin Bekimin perhe lukeutuu, joutuvat 80–90-luvun Jugoslaviassa serbien ylimielisen sorron alle. Lopulta albaaneilta kielletään lähes kaikki perusoikeudet, eikä heillä ole enää tulevaisuutta maassa. Bekimin perhe ajautuu maastamuuttajaksi, kun heidän kaupunkiasuntonsa tuhotaan lähestulkoon kokonaan. 

Ennen tätä pakoa ja sopeutumista Suomeen avataan kuitenkin äidin Eminen joutuminen sopimusavioliittoon vain 17-vuotiaana. Eminen tarina ei ole miltään osin kauniin romanttinen, ei todellakaan kun sitä katsoo 2000-luvulla suomalaisnaisen silmin. Se pistää vihaksi, turhauttaa, saa kiristämään hampaita ja lopulta ymmärtämään, miten suhteellista kaikki emansipaatio ja tasa-arvo on. Eihän meillä ole täällä Pohjolassa mitään hätää. 

Emine ei ole vapaa kotimaassaan. Kun perhe lopulta saapuu 90-luvun Suomeen, Eminen vapaus kapenee entisestään, vaikka hän asuukin nyt monien tasa-arvoisten mahdollisuuksien maassa. Hänen elintilansa kutistuu niin kielen kuin riippuvuuden suhteen; Eminestä tulee harmaassa kivitalossa asuva kalpea varjo, maahan muuttanut, jonka identiteetillä ei ole merkitystä kuin korkeintaan suhteessa aviomieheensä. Vaimon tila on puhdas, moitteeton koti, joka karuudestaan huolimatta kiiltää kuin suojakilpi, johon aviomiehen nyrkki liian usein osuu. 

Ja siinä maattomien köyhässä maaperässä kasvavat perheen lapset. Heidät istutetaan ympäriltä lannoitettuun multaan, mutta he ovat nyt yhteiskunnan alinta kastia, pakolaisia joilla on outo kieli, oudot tavat ja liian tumma olemus. Ei 90-luvun lamasta toipuva Suomi ollutkaan sellainen paratiisi, miksi perheen isä Bajram oli sen maalannut. Parempi tulevaisuus on kangastus, joka kosketettaessa haihtuu. 

Statovcin osin myös vähäeleinen tapa kuvailla ulkopuolisuutta ja kuulumattomuuden tunnetta on romaanin voimallisinta ravintoa. Se antaa tekstille energiaa, se puhaltaa sivut täyteen tunnetta, jonka tenhoa on nyt tässä vaikea sanoittaa. Kissani Jugoslavia on vain luettava, sen sisään on sukellettava. Ja kun silmät avautuvat – ei siksi että Statovci saarnaisi ja purnaisi politiikkaa, huomaa yhtäkkiä tiedostavansa asioita, joista on ollut typerän tietämätön. Jos olet joskus asunut toisessa maassa ulkomaalaisena, lienee ulkopuolisuus tuttu elementti, mutta Statovcin ulkopuolisuus on lamaannuttavaa.

Suomessa olimme hylkiöitä. Vailla työtä, vailla pidemmän tähtäimen suunnitelmia, vailla tietoa siitä miten kauan viipyisimme. Yhdessä vaiheessa lakkasimme kokonaan puhumasta aiheesta. Me kaikki tiesimme, ettemme voisi enää koskaan elää niin kuin olimme joskus eläneet. (s. 238) 

Kirjan toinen taso on pojan Bekimin puheenvuoro nuoren miehen lohduttomasta taistelusta. Jos on vaikeaa löytää itselleen sopiva tila uudessa kotimaassa, miten vaikeaa onkaan löytää miehen paikka, jos rakastaakin miehiä. Bekim on hajotettu ja hajalla, nähnyt malliksi vain alistetun äidin kapean paikan, ja toteuttaa parisuhteessaan samaa mallia:

Silitettyäni ja viikattuani hänen kaikki vaatteensa hain eteisestä kenkäharjan. Harjasin irtolian hänen kengistään ja otin ne mukaani hiipiessäni ulos, missä suihkutin niihin kosteussuojaa, ja kun tulin takaisin sisään, levitin niihin lankkia ja vartioin niiden kuivumista, kunnes asettelin ne kenkätelineeseen ja palasin hänen luokseen sänkyyn, jossa nukahdin saman tien. (s. 276) 

Kuten kirjan nimi jo viittaa, romaanin suurena symbolina kehrää kissa. Toinen eläin on käärme. Niistä kumpikaan ei ole suoranaisesti vihollinen ja toinen lemmikki; kaksinaisuus on molempien eläinten ominaisuus. En halua kuitenkaan pohtia symbolien syvempää merkitystä. Jätän tulkinnan jokaisen lukijan omaksi tehtäväksi. Osa lukemisen viehätystä on juuri Statovcin kirjoittamien kuvien seuraaminen ja selvittäminen. Väkevät symbolit liikuttavat tarinaa kohti karua määränpäätään. 

Suosittelisin jokaisen lukemaan Pajtim Statovcia. Sen lisäksi, että nuorella kirjailijalla on kertomisen lahja, hänellä on maaginen ote, joka vie mukanaan. Kissani Jugoslavia toden totta hyökkää niskaan ja puree, mutta kipua lukija tuntee vain sydämessään, joka lopulta pusertuu kirjan ympärille empatiaa täynnä.

Kommentit

  1. Kyllä Statovci on ihana! Olen lukenut tämän kahteen kertaan ja sain toisella kerralla kirjasta irti vielä enemmän. Tämä oli lukupiirikirjamme ja keskustelu kirjasta oli hienoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti synnytti keskustelua, sen voi uskoa! Jonkun vuoden päästä olisi kiva lukea todellakin uudestaan, mutta olen kovin kehno ehtimään lukea mitään kirjaa toista kertaa. :-)

      Poista
  2. En ole vieläkään tätä lukenut. Statovci on tässä kuussa vieraana kirjastossamme, joten sen myötä sitten viimeistään! /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mene ihmeessä kuuntelemaan, jos vierailee siellä! Nyt on pakko lukea Pajtimin uusinkin, mutta saattaa mennä tätä tahtia vasta kesälomalle.

      Poista
  3. Kiitos Tani :)
    Tämä kirjakissa hyppäsi heti Top10 listalleni. Kissa on ihan mahdoton ja upea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä! Sinänsä et helppoa kirjaa saanut 101 kirjasta, kun tässä oli ruotimista synboleineen aika lailla, mutta oikeastaan hyvä, ettei niitä availe, koska se kyllä syö lukukokemusta niiltä, joille tarina ei vielä tuttu. Hieno arvio sulla kyllä, saihan se mut viimeinkin kissan kimppuun! :-)

      Poista
  4. Minä rakastuin tähän täysin kun sen luin mutta nyt olen jäänyt Tiranan sydämen alkuun jumiin ja se aiheuttaa mussa suurta hämmennystä.

    VastaaPoista
  5. Naisen alistamisen traditio, maahanmuuttajan & homoseksuaalin ulkopuolisuus ja identiteetin etsintä tulevat vahvasti, puhuttelevasti läpi. Monen mamuja kammoksuvan kannattaisi Statovcin kirja lukea (lienee turha toivo). Mutta jostain syystä kirja ei kokonaisuutena oikein napannut mua mukaansa. Makuasioita, näistä aiheista voi kirjoittaa niin monella tavalla.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi Oneiron on ongelmallinen proosateos – vai onko?

Aina joku kesken siirtyy Instaan

Aila Meriluoto ja Kimeä metsä #tanssivakarhu25