Maahanmuuttajan maaginen tarina
Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia
Otava, 2014
286 sivua
Lainattu kirjastosta
286 sivua
Lainattu kirjastosta
Ylen Kirjojen Suomi 101 kirjaa -hankkeen nimikkokirja
vuodelle 2014 on Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia. Tälle kirjalle
nimikkokirjabloggariksi arvotun Kirjasähkökäyrän
arvio kirjasta sai minut lainaamaan romaanin viimein. Jostain syystä en koskaan
lukenut kirjaa pari vuotta sitten, vaikka se voitti Helsingin Sanomien
esikoiskirjapalkinnon. Parempi nyt kuin ei koskaan.
Kirjasähkökäyrän Mai
kirjoittaa:
Kissani Jugoslavia suorastaan hyökkää päälle, raapii vahvoilla kynsillä, ja köyristää selkänsä vihaisesti, samalla kun häntä viuhtoo puolelta toiselle. Juuri kun luulee, että nyt on ehkä pieni hetki hengähtää, niin uudet kuviot luikertelevat päälle, ne kietoutuvat jalan ympärille, siitä vatsan ja selän ympäri ja sanat tuovat silmieni eteen punaisen kaksihaaraisen kielen, terävät hampaat ja tappajan silmät.
Kissani Jugoslavia on pähkinänkuoressa juuri tuollainen. Se on
symboleilla täyteen lastattu, maahanmuuttopoliittisesti erittäin painava ja identiteetin
etsiskelyyn keskittyvä kirja, joka huutaa kuuluksi tulemistaan. On täysin
ymmärrettävää, millä ansioilla romaani on esikoispalkintonsa saanut ja myös
tullut valituksi Ylen kirjaprojektissa ko. vuoden kirjaksi.
Romaani kertoo nuoren pojan ja
hänen äitinsä näkökulmasta, millaista on jättää kotimaa sen ristiriitoihin
ajautuneen sotaisuuden vuoksi. Albaanit, joihin Bekimin perhe lukeutuu, joutuvat
80–90-luvun Jugoslaviassa serbien ylimielisen sorron alle. Lopulta albaaneilta
kielletään lähes kaikki perusoikeudet, eikä heillä ole enää tulevaisuutta
maassa. Bekimin perhe ajautuu maastamuuttajaksi, kun heidän kaupunkiasuntonsa tuhotaan
lähestulkoon kokonaan.
Ennen tätä pakoa ja sopeutumista
Suomeen avataan kuitenkin äidin Eminen joutuminen sopimusavioliittoon vain 17-vuotiaana.
Eminen tarina ei ole miltään osin kauniin romanttinen, ei todellakaan kun sitä
katsoo 2000-luvulla suomalaisnaisen silmin. Se pistää vihaksi, turhauttaa, saa kiristämään
hampaita ja lopulta ymmärtämään, miten suhteellista kaikki emansipaatio ja
tasa-arvo on. Eihän meillä ole täällä Pohjolassa mitään hätää.
Emine ei ole vapaa
kotimaassaan. Kun perhe lopulta saapuu 90-luvun Suomeen, Eminen vapaus kapenee
entisestään, vaikka hän asuukin nyt monien tasa-arvoisten mahdollisuuksien
maassa. Hänen elintilansa kutistuu niin kielen kuin riippuvuuden suhteen;
Eminestä tulee harmaassa kivitalossa asuva kalpea varjo, maahan muuttanut,
jonka identiteetillä ei ole merkitystä kuin korkeintaan suhteessa
aviomieheensä. Vaimon tila on puhdas, moitteeton koti, joka karuudestaan
huolimatta kiiltää kuin suojakilpi, johon aviomiehen nyrkki liian usein osuu.
Ja siinä maattomien köyhässä maaperässä kasvavat perheen
lapset. Heidät istutetaan ympäriltä lannoitettuun multaan, mutta he ovat nyt yhteiskunnan
alinta kastia, pakolaisia joilla on outo kieli, oudot tavat ja liian tumma olemus.
Ei 90-luvun lamasta toipuva Suomi ollutkaan sellainen paratiisi, miksi perheen
isä Bajram oli sen maalannut. Parempi tulevaisuus on kangastus, joka kosketettaessa
haihtuu.
Statovcin osin myös vähäeleinen tapa kuvailla
ulkopuolisuutta ja kuulumattomuuden tunnetta on romaanin voimallisinta ravintoa.
Se antaa tekstille energiaa, se puhaltaa sivut täyteen tunnetta, jonka tenhoa
on nyt tässä vaikea sanoittaa. Kissani
Jugoslavia on vain luettava, sen sisään on sukellettava. Ja kun silmät
avautuvat – ei siksi että Statovci saarnaisi ja purnaisi politiikkaa, huomaa
yhtäkkiä tiedostavansa asioita, joista on ollut typerän tietämätön. Jos olet
joskus asunut toisessa maassa ulkomaalaisena, lienee ulkopuolisuus tuttu
elementti, mutta Statovcin ulkopuolisuus on lamaannuttavaa.
Suomessa olimme hylkiöitä. Vailla työtä, vailla pidemmän
tähtäimen suunnitelmia, vailla tietoa siitä miten kauan viipyisimme. Yhdessä vaiheessa
lakkasimme kokonaan puhumasta aiheesta. Me kaikki tiesimme, ettemme voisi enää
koskaan elää niin kuin olimme joskus eläneet. (s. 238)
Kirjan toinen taso on pojan Bekimin puheenvuoro nuoren
miehen lohduttomasta taistelusta. Jos on vaikeaa löytää itselleen sopiva tila
uudessa kotimaassa, miten vaikeaa onkaan löytää miehen paikka, jos rakastaakin miehiä.
Bekim on hajotettu ja hajalla, nähnyt malliksi vain alistetun äidin kapean
paikan, ja toteuttaa parisuhteessaan samaa mallia:
Silitettyäni ja viikattuani hänen kaikki vaatteensa hain eteisestä
kenkäharjan. Harjasin irtolian hänen kengistään ja otin ne mukaani hiipiessäni ulos,
missä suihkutin niihin kosteussuojaa, ja kun tulin takaisin sisään, levitin niihin
lankkia ja vartioin niiden kuivumista, kunnes asettelin ne kenkätelineeseen ja
palasin hänen luokseen sänkyyn, jossa nukahdin saman tien. (s. 276)
Kuten kirjan nimi jo viittaa,
romaanin suurena symbolina kehrää kissa. Toinen eläin on käärme. Niistä
kumpikaan ei ole suoranaisesti vihollinen ja toinen lemmikki; kaksinaisuus on
molempien eläinten ominaisuus. En halua kuitenkaan pohtia symbolien syvempää merkitystä. Jätän tulkinnan jokaisen lukijan omaksi tehtäväksi. Osa lukemisen viehätystä on
juuri Statovcin kirjoittamien kuvien seuraaminen ja selvittäminen. Väkevät symbolit
liikuttavat tarinaa kohti karua määränpäätään.
Suosittelisin jokaisen lukemaan
Pajtim Statovcia. Sen lisäksi, että nuorella kirjailijalla on kertomisen lahja,
hänellä on maaginen ote, joka vie mukanaan. Kissani
Jugoslavia toden totta hyökkää niskaan ja puree, mutta kipua lukija tuntee
vain sydämessään, joka lopulta pusertuu kirjan ympärille empatiaa täynnä.
Kyllä Statovci on ihana! Olen lukenut tämän kahteen kertaan ja sain toisella kerralla kirjasta irti vielä enemmän. Tämä oli lukupiirikirjamme ja keskustelu kirjasta oli hienoa <3
VastaaPoistaIhan varmasti synnytti keskustelua, sen voi uskoa! Jonkun vuoden päästä olisi kiva lukea todellakin uudestaan, mutta olen kovin kehno ehtimään lukea mitään kirjaa toista kertaa. :-)
PoistaEn ole vieläkään tätä lukenut. Statovci on tässä kuussa vieraana kirjastossamme, joten sen myötä sitten viimeistään! /Tiia
VastaaPoistaMene ihmeessä kuuntelemaan, jos vierailee siellä! Nyt on pakko lukea Pajtimin uusinkin, mutta saattaa mennä tätä tahtia vasta kesälomalle.
PoistaKiitos Tani :)
VastaaPoistaTämä kirjakissa hyppäsi heti Top10 listalleni. Kissa on ihan mahdoton ja upea <3
No kyllä! Sinänsä et helppoa kirjaa saanut 101 kirjasta, kun tässä oli ruotimista synboleineen aika lailla, mutta oikeastaan hyvä, ettei niitä availe, koska se kyllä syö lukukokemusta niiltä, joille tarina ei vielä tuttu. Hieno arvio sulla kyllä, saihan se mut viimeinkin kissan kimppuun! :-)
PoistaMinä rakastuin tähän täysin kun sen luin mutta nyt olen jäänyt Tiranan sydämen alkuun jumiin ja se aiheuttaa mussa suurta hämmennystä.
VastaaPoistaNaisen alistamisen traditio, maahanmuuttajan & homoseksuaalin ulkopuolisuus ja identiteetin etsintä tulevat vahvasti, puhuttelevasti läpi. Monen mamuja kammoksuvan kannattaisi Statovcin kirja lukea (lienee turha toivo). Mutta jostain syystä kirja ei kokonaisuutena oikein napannut mua mukaansa. Makuasioita, näistä aiheista voi kirjoittaa niin monella tavalla.
VastaaPoista