Tekstit

Willowdeanin sankaritarina

Kuva
Julie Murphy: Dumplin Suomennos: Peikko Pitkänen Otava, 2016 333 sivua Arvostelukappale kustantajalta Joskus on terveellistä mennä laatikon ulkopuolelle. Lukemaankin. To think out of the box, as they say . En voi sanoa olevani amerikkalaisen nykykirjallisuuden tuntija, etenkään jos kirjailija edustaa Y-sukupolvea; vallankumouksellinen Lena Dunham on suunnilleen ainoa tuon polven rapakontakainen, kirjallinen henkilö, jonka tiedän. Saadessani Julie Murphyn Dumplin -romaanin ennakkokappaleen sattui olemaan helteinen päivä toukokuun lopussa. Istun kuivakan työpäivän jälkeen pihalle lepotuoliin ja selaan mustan ja punaisen teholiitolla koristeltua kirjaa. Kaunis, sanoo Bo. Läski, ajattelen minä. Mutta onko mahdollista olla kumpaakin yhtä aikaa? kuuluttaa kirjan takakansi. Samassa huomaan aloittaneeni kirjan. Jos nyt vähän tässä selailen, että mikä tämä höpöhöpö-kirja on…. Yhtäkkiä luen, siis sivukaupalla oikeasti luen, hörpin kahvia ja iltainen aurinko porottaa raukeas...

Äidin varjossa

Kuva
Antti Ritvanen: Miten muistat minut Otava, 2016 462 sivua Lainattu kirjastosta Kotimaiset väkevät perhesaagat ja sukuromaanit ovat vahvasti nykykirjailijoista vaikkapa Kjell Westön ja Juha Itkosen taidokasta käsialaa. Ehkä yksi kauneimmista tämän teeman romaaneista on minulle aina ollut Westön Leijat Helsingin yllä , joka alkaa isoilla, avarilla sanoilla Kukaan ei tiennyt paremmin kuin vanhat kertojat: jokaisella tarinalla on alkunsa . Itkosen tavoin Westö käyttää perhetarinan lomassa rock-lyriikkaa ja musiikkia tunnelman lataajana.  Näillä samoilla nappuloilla pelailee Antti Ritvasen esikoinen Miten muistat minut , rockin ja perheen dynamiikan lentoon ajavalla voimalla. Parhaimmillaan romaanissa onkin Westön rouheaa kaihoa menneisyyden perään – kuitenkin ilman sitä runollisuutta, mistä Westön kieli on tunnettua.  Ritvasen tarina on äidin ja pojan mittainen perhekuva, jossa kaikilla muilla jäsenillä on statistinomainen rooli. Miten muistat minut on kantta...

Armainta aikaa etsimässä

Kuva
Pertti Lassila: Armain aika Teos, 2015 148 sivua Lainattu kirjastosta Poutapilviä. Pulleita, punaisia mansikankylkiä, kermavaahdon valkoisia vaahtopäitä rantakivien lomassa, paljaat varpaat ja lokki, jolla on keltainen, ahnas nokka. Loppumaton kesä ja tuulessa uinuvat heinänkorret. Pertti Lassilan pieni romaani on suuri ylistys kesälle. Armain aika on mennyttä, se on mielikuviksi ja haikeiksi onnellisuusmuistoiksi säilytetty makea aarre kuin hillopurkki. Ja siitä ajasta Lassila on kirjoittanut haikean, pysähtyneen romaanin, joka on romaani olemisesta juuri hetkessä ja sen aistimisesta kaikin tavoin. Siinä hetkessä, kun valo taittuu puiden oksien takaa ja yksinkertaiset asiat ovat arjen hohtavia helmiä. Armain aika kertoo vähin elein nuoren Kimmon kesästä perheen huvilalla sodanjälkeisessä Suomessa. Isä on kaatunut sodassa, mutta onneksi miehen mallia elämään tuo isoisä, arvostettu vaimonsa syövälle menettänyt entinen johtaja. Kimmon kesä on huoletonta poikainelämää...

Totta tv:ssä ja nyt myös kirjassa

Kuva
Piia Leino: Ruma kassa Johnny Kniga, 2016 223 sivua Lainattu kirjastosta Tositeevee on nykyajan teineille ja parikymppisille ihan normiformaatti. Eivät ole eläneet aikakautta, jolloin ihmeellisistä ihmeellisin tavisten tirkistelymuoto oli Napakymppi ja… no, muuta ei nyt tule mieleen. Kaikkinainen moderni esille tulemisen ja olemisen tärkeys on nostanut myös tämän ohjelmatyypin normiksi tv-tarjonnassa. Kaikkea voi laittaa miljoonayleisön edessä kuntoon: kiloja, kotia, hotelleja, pari- ja perhesuhteita. Toimittaja Piia Leinon esikoiskirja Ruma kassa laittaa kuntoon itsetuntoa ja ulkonäköpaineita – tosi-tv on siirtynyt nyt kirjan kansien sisälle. Kirjan päähenkilö Sarianna on töissä lähikaupassa ja kokee itsensä sellaiseksi kuin kirjan nimi vihjaa. Sattuman kautta Sarianna päätyy mukaan uuteen tv-ohjelmaan, jolla on kenties hieman moraaliton perusidea: osanottajia etsitään kahteen eri kilpailujoukkueeseen, sillä ohjelman nimi on Kaunottaret & hirviöt. Ja selvää lienee, ...

Kirjoita & kerro

Kuva
Type & Tell -omakustannepalvelu Bonnierilta Monille aktiivisesti kirja-alan tapahtumia seuraaville juuri Suomeen lanseerattu digitaalinen omakustannepalvelu  Type & Tell  on edes etäisesti tuttu. Kävin keskiviikkona 25.5.  Bonnier -kustannusyhtiön bloggaajille järjestämässä tilaisuudessa kuuntelemassa tarkemmin, mistä tässä formaatissa on kyse. Sana omakustanne sisältää kaksi aktiivista toimintoa: tee se itse ja kustanna myös itse. Sen lisäksi sanan taustalla häälyy ikävä tumma varjo, joka on yhtä kuin konnotaatio ärsyttävistä kirjoitus- ja kielioppivirheistä, ohuesta ja kaikkialta rakoilevasta juonesta, löyhästä mutu-kerronnasta ja kapeista ja hiomattomista henkilöhahmoista. Omakustanne on osoitus taidottomuudesta, kerronnallisen lisäksi varsinkin graafisesta sellaisesta. Tiedättehän: punaiset lapselliset fontit kannessa – hyvä ettei sentään Comic Sans – ja vähän suttuinen valokuvakansi. Vai onko asia ihan näin? Suomessa omakustantamisella o...

Kaksi mieskohtaloa

Kuva
Jarmo Ihalainen: Mitä miehen pitää Atena, 2016 254 sivua Naisen pitää sitä, ja miehen pitää tätä. Maailmassa häilyvät normit kasaavat kaikkien meidän ympärille erilaisia odotuksia ja odotukset kallistuvat yllemme kuin uhkaavat varjot. Osan niistä luomme me itse, osa varjoista on kulttuurimme ja sosiaalisen asemamme muokkaamia. Jarmo Ihalaisen hienon uutuusromaanin nimi Mitä miehen pitää ei tarvitse peräänsä kysymysmerkkiä. Kirja kertoo kahden miehen tarinan. Molempien pitää elämässään varsin kovasti. Miesten välillä lepää aikaa kuitenkin sata vuotta; maailma on erilainen, ja lähtökohdat ne vasta erilaiset ovatkin. 1900-luvun alussa Suomi oli köyhä maa, jonka työväki ei kyennyt uneksimaan vapaista lauantaista ja sipsipussien ääressä vietettävistä sohvailloista. Sitä aikaa elää huutolaislapseksi joutuva Kelpo-poika. Äiti myy pojan pois työmieheksi, jotta selviää loppuperheen kanssa ankarasta elämästä. Aikajanan toisessa päässä eronnut, kahden lapsen isä Mika arkisu...

Lauantaikarismaa / Osa 2

Kuva
Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaali  13.–14.5.2016 Savoy-teatterissa Tykkään valtavasti Helsinki Litin kaksipäiväisestä mallista, ja mietin miksiköhän. Luettuani aina niin napakan Suvi Aholan kommentin Hesarista ymmärsin, että juuri tämän vuoksi:  Puolitoista päivää keskellä kevättä ja kaupunkia on juuri sopiva kesto: kirjallisen ohjelman intensiteetti nousee koko ajan ehtimättä väsähtää. Viikonloppukaan ei kulu kokonaan.   ( HS 14.5.2016 ) Tämän lisäksi Savoy-teatteri on sopivan hämyisä paikka. Vastineena messukeskuksen ankaralle, kovalle valolle Savoyn pehmoiset pallolamput ja teatterialustan muu valaistus toimivat lähes mystifioivana tekniikkana kirjallisille keskusteluille. Hyvä Philip Teir, älä luovu Savoysta – minä pyydän! Katri Lipson Helsinki Litissä 2016 Litin kakkospäivän aloittivat mielenkiintoisesti Katri ”Detroit” Lipson ja Tommi ”Lopotti” Kinnunen . Tasavahva keskustelupari, joiden jutustelulla oli kiva startata lauantai. Kumpikaan ei ...