Kirjoita & kerro

Type & Tell -omakustannepalvelu Bonnierilta


Monille aktiivisesti kirja-alan tapahtumia seuraaville juuri Suomeen lanseerattu digitaalinen omakustannepalvelu Type & Tell on edes etäisesti tuttu. Kävin keskiviikkona 25.5. Bonnier-kustannusyhtiön bloggaajille järjestämässä tilaisuudessa kuuntelemassa tarkemmin, mistä tässä formaatissa on kyse.

Sana omakustanne sisältää kaksi aktiivista toimintoa: tee se itse ja kustanna myös itse. Sen lisäksi sanan taustalla häälyy ikävä tumma varjo, joka on yhtä kuin konnotaatio ärsyttävistä kirjoitus- ja kielioppivirheistä, ohuesta ja kaikkialta rakoilevasta juonesta, löyhästä mutu-kerronnasta ja kapeista ja hiomattomista henkilöhahmoista. Omakustanne on osoitus taidottomuudesta, kerronnallisen lisäksi varsinkin graafisesta sellaisesta. Tiedättehän: punaiset lapselliset fontit kannessa – hyvä ettei sentään Comic Sans – ja vähän suttuinen valokuvakansi.

Vai onko asia ihan näin? Suomessa omakustantamisella on Type & Tellin Suomen maajohtajan Karoliina Timosen mukaan lyhyet ja pienet juuret – toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa, mistä T & T:kin on kotoisin. Omakustannus liitetään lähinnä yritysten omiin julkaisuihin, pienen piirin sukutarinoihin ja yksityishenkilöiden tekemiin runo- ja proosajulkaisuihin. Täyden palvelun formaatteja – siis myös graafista ja sisällöllistä tukea tarjoavia palveluita – ei ole juuri Suomessa ollut; Books on Demand on ehkä yksi tunnetuimmista. Omakustantajat ovat jääneet ongelmineen melko yksin, ja jos kirjoittajalla ei ole osaamista muilla kuin kirjoittamisen saralla, on lopputulos toki saattanut olla hieman karu.

Type & Tell haluaa nostaa omakustantamisen esteettistä tasoa mutta ilman muuta myös sisällöllistä. Se tarjoaa joukon freelancereiden apua niin graafiselle puolelle kuin kustannustoimittamiseenkin tai markkinointiin. Myös valokuvaajan palvelut ovat saatavilla, jos kirjoittaja kaipaa kirjansa sisäkanteen visuaalisesti edustavan kuvan itsestään. T & T haluaa siis kohottaa digitaalisen omakustantamisen korkeammalle portaalle kuin missä se tähän asti on kirjallisuuden rappusilla seissyt.

Jos kirjoittaminen onkin lähes ilmaista, kustantaminen ei. Kun kustannusmaailma elää tällä hetkellä isoa murrosta, on omakustannepalvelujen kehittäminen vain askel uuteen suuntaan – eikä missään nimessä huonompaan. Se on vaihtoehto niille, joiden tarina ei välttämättä muutoin tule kuulluksi. Eihän esimerkiksi kielteinen kustannuspäätös kustantamolta aina tarkoita, että käsikirjoitus olisi huono ja veltto; joskus vain yleisö tarinalle saattaa olla liian marginaali, jotta taloudellista hyötyä tavoittelevan yhtiön kannattaisi kirja julkaista. Itse tarina voi silti ansaita tulla kuulluksi, ja omakustannus saattaa olla oikea ratkaisu tähän.

Mutta rahaa se toki vaatii – kuten usein unelmat. T & T tarjoaakin verkossa räätälöityjä palveluita, joista kirjoittaja voi itse kukkaronsa ja tahtotilansa mukaan valita sopivat. Timosen mukaan Ruotsissa julkaistaan vuosittain suuri määrä omakustanteita, jotka menestyvät myös markkinoilla ja löytävät lukijansa. Itse olen lukenut tähän asti vain pari omakustannetta, joista toinen oli lapsuuteni kivitalosta Lahdessa tehty historiikki – aivan erinomainen ja viimeiseen asti hiottu tyylikäs teos. Mutta muuten omakustanteet ovat minullekin vieraita, ja sen vuoksi tervehdinkin T & T:ä ilahtuen.

Julkaisualustan lähettilääksi on valittu bloggari ja toimittaja Eeva Kolu, joka julkaisee ensimmäisen teoksensa T & T:n kautta. Sympaattinen Kolu oli mukana Bonnierin tilaisuudessa kertomassa tulevasta esikoisestaan. Muuten erinomainen valinta uuden formaatin soturiksi: nuori, nätti ja eläväinen nainen, hipsterihenkinen bloggari, jonka vielä aiheeltaan salaisuuden verhoon peitetty esikoinen saa varmasti ansaitsemansa huomion. Ilman muuta aion itse tutustua Kolun kirjaan, kun se vuoden 2017 puolella julkaistaan.

Lienee syytä tässä välissä huomauttaa, että minä itse olen dinosaurus, digikonservatiivinen kirjoittaja ja tekstintekijä, joka ei syty Twitteristä tai Instasta. Someksi riittävät minulle Facebook ja blogit – niitäkin kiitos vain hyvin rajallinen määrä. En viihdy verkkomaailmassa tuntitolkulla; minulle elämä on vielä paperikirjoissa ja ihmisten oikeassa kohtaamisessa. En yleensä innostu uusista sovelluksista ja apseista, sellaiseen olen yksinkertaisesti hieman liian 70-luvun värittämä. Siitä huolimatta tuuletan Type & Tellin kaltaiselle digipalvelulle, koska se tarjoaa lisää tarpeellista puhuria kirjamaailmaan. Se kertoo myös eräänlaisesta isommastakin murroksesta työ- ja kulttuuririntamalla: itsetekemisen vahvistuminen luo vaihtoehtoja markkinoille. Monopolit hiiteen – taide kuuluu kaikille, ja sitä voi tehdä jokainen, jolle se on jollakin tapaa tärkeää. Kirjoja voi myös omakustantaa, jos on tarpeeksi rohkea sijoittamaan rahaa omiin unelmiinsa. Rohkeutta tarvitaan myös sen mahdollisen leiman vastaanottamiseen, että on sellainen omakustantaja.

Type & Tell on Suomessa vasta lapsenkengissä ja toteuttaa näin ollen alkuun Ruotsista saatuja malleja. Timosen mukaan palvelu kuitenkin haluaa kehittyä palautteen ja toiveiden mukaan. T & T:n kolmen hengen tiimin, Timosen, koordinaattori Salla Harjulan ja työharjoittelija Noora Vaakanaisen, mukaan kehittyminen on myös tarkoitus; jostakinhan on aina aloitettava. Mahtavaa myös, että hanketta vetää kolme nuorta naista, jotka kaikki uskovat puhtaasti tähän ideaan.

T & T -tiimi: Vaakanainen,
Timonen  ja Harjula
Kun markkinoiden perinteisiä aitoja murretaan ja uusia asioita tunkee esille, jonkinlainen muutosvastarinta on aina odotettavissa. Jotkut teistä ovat ehkä kuulleet tai lukeneet toimittaja-kirjailija Karo Hämäläisen kipinöitä sinkoavasta puheenvuorosta. Hän kritisoi Suomen kuvalehdessä Type & Telliä vain kustannusyhtiön tavaksi keksiä keino rahastaa kielteisiä päätöksiä saavia kirjailijanalkuja: Bonnier rahastaa omakustantajat Hämäläinen sanoo. No, kaiken voi aina nähdä toisestakin vinkkelistä. Hämäläinen voi olla onnellinen, että hänen teoksensa mahtuvat perinteisen kustannustavan sorviin. Kaikille se ei kuitenkaan ole mahdollista, mutta silti heidänkin tarinoillaan voi olla oikeus tulla painetuiksi.

T & T on siis vaihtoehto – aivan kuten tuhannen euron kengät ovat vaihtoehto 50 euron kengille. Voihan se toki olla niin, että ne joilla sitä pääomaa on, voivat julkaista ja markkinoida itse enemmän; köyhän täytyy kokeilla edelleen kässäreiden postittamista ruskeassa kuoressa kustantamoille. Mutta kilpailu ja vaihtoehdot ovat aina enemmänkin rikastuttaneet kulttuurimaailmaa kuin riistäneet sitä. Vai kuka teistä haluaisi käydä vain kaupunginteatterissa ja sivuuttaa pikkuteattereiden kokeilevan tuotannon?


Toivotan siis onnea ja upeita kokemuksia Type & Tellin alkutaipaleelle ja tulevaisuuteen!


(Kaikki kuvat: Type & Tell/Bonnier)

Kommentit

  1. Kiitos raportista Tani. Mietin itsekin osallistumista Type & Tellin esittelyiltaan, mutta ajankohta oli ongelmallinen. Tästä sun jutusta sain paljon tietoa ja luultavasti enemmän kuin mitä olisi muistiini jäänyt.

    Luin Karo Hämäläisen jutun, mutta en siitä mitään suurempia kipinöitä löytänyt. Hän kirjoitti muistaakseni mm. siitä, että arvonlisäveroa ei ole mainittu hintatiedoissa, joka on varsin relevantti kommentti ja tärkeää tietoa + oli jotakin siitä, että mitä ne ostettavat palvelut sitten loppujen lopuksi kattavat. Ihan hyviä pointteja nekin oli.

    Huolestuttaa se (tämä ei nyt enää liity Type & Telliin), että jos meno menee siihen, että resurssit riittävät vain hittikirjojen julkaisemiseen. Oma lehmäni on tässä ojassa, kun olen enempi kokeellisen ja taiteellisesti korkean (!!!) kirjallisuuden ystävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, etten oikein itsekään ymmärrä hintojen ilmaisutapaa ilman alvia. Se saattaa äkkiseltään antaa fiiliksen, että palvelut ovat suht edullisia. Mutta tämäkin huomio otettiin tiimissä vastaan avoimesti ja asiaan mietitään kahden hintatason ratkaisua (alvilla ja ilman).

      Juuri tän päivän Hesarissa Majander kertoi rajun totuuden tietokirjojen julkaisumäärien pienentymisestä jopa 50 %. Tämä ja kaikki mainitsemasi kokeellisen kirjallisuuden määrien kaventuminen on kyllä niin surullista ettei totta. Mutta se kaupallisuus. Olen koko elämäni enemmän tai vähemmän taistellut humanismi vs. kaupallisuus -ajattelumallin kanssa, koska perheeni tasuta on kovin kaupallisesti suuntautunutta ja itse sitten olin se musta lammas, joka suuntautuikin humanismiin. En ikinä oikein tiedä, mitä mieltä todella olisin ja keikun epävarmana siinä välimaastossa. En esim. ymmärrä Remes-huumaa lukijana mutta ymmärrän näkökulman sen takana: se vain myy ja sillä siisti.

      Poista
    2. Totta Remes, näin on. Jos julkaistaisiin vaan niitä kirjoja, joista minä tykkään, niin kaikki kustantamot olisi jo konkurssissa. Pidän nimittäin jossain määrin (!!!) epätodellisena, että kirjallisesti vahva kirjallisuus yhtäkkiä alkaisi myymään ihan hitosti - ainakaan ilman Finlandia-palkintoa.

      Poista
  2. Kirjojen hinnat ovat pilvissä. Kirja kuin kirja maksaa 30-40 euroa, huh huh. Ja tietääkseni kirjailija ei saa siitä hinnasta montaa euroa, joten kannatan tällaisia omakustannekirjoja ja olen arvioinut kaikki, joita on pyydetty arvioimaan.
    Olen löytänyt netistä muutaman suomalaisen kustantamon, jotka julkaisevat omakustannekirjoja, mutta nämä kaksi ovat vain eniten olleet julkisuudessa. BoD:lla ainakin on vahvat ulkomaiset taustavaikuttajat ja Bonnier on myös ulkomainen. Ei silti, minusta on vain hyvä, että kirjoja julkaistaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi Oneiron on ongelmallinen proosateos – vai onko?

Aina joku kesken siirtyy Instaan

Aila Meriluoto ja Kimeä metsä #tanssivakarhu25