Aina joku kesken

Katja Kallio: Yön kantaja Otava, 2017 380 sivua Omasta kirjahyllystä Yhtäkkiä Duplessis kysyi: haluatko nähdä Lontoon.     Myrskylyhty valaisi korin keltaisella valolla. Yö oli niellyt kaiken heidän ympäriltään. Vain pallo ja kori olivat jäljellä, roikkuivat yön valtavalla vatsalla kuin koru.     Mistään ei huomannut että he liikkuivat kun yö kantoi heitä kaulassaan.     Duplessis ojensi kätensä ja kopeloi renkaaseen sidottuja nyyttejä. Suolalihaa oli vielä, samoin leipää ja kuivattuja hedelmiä ja sardiinipurkkeja. Pullo viiniä saisi riittää; vettä oli jäljellä runsaasti.     Haluatko nähdä Lontoon. Kuin olisi kysynyt että haluatko kulauksen vettä tai kiikarit lainaksi. Katja Kallion ääni on rauhallisen pehmeä, ja silmäni painuvat kiinni. Vieressäni istuva vanhempi herrasmies on myös sulkenut silmänsä. Maanantai-illan kultainen aurinko ei pääse enää sisälle, mutta salin täydellinen hiljaisuus vihjaa, että val...

Han Kang: Vegetaristi Suomennos (enlannista): Sari Karhulahti Gummerus, 2017 215 sivua Lainattu kirjastosta Möykky on muodostunut pidätellyistä huudoista ja kirkaisuista, jotka ovat limittyneet ja lomittuneet. Lihan takia. Olen syönyt sitä liian paljon. Kaikkien vatsaani päätyneiden olentojen henget ovat jääneet sisälleni. Verta ja lihaa, joka puolella lojuvia teuraiden raatoja. Vaikka eläinten aineelliset jäännökset ovat poistuneet minusta, niiden henget takertuvat yhä itsepintaisesti sisuksiini.   (s. 61) Selattuani Gummeruksen kevään uutuuskirjakuvaston pistin jostakin syystä ylös eteläkorealaisen kirkkaanpunaisen kirjan, vaikka en ole oikeastaan koskaan lukenut mitään tuolta mantereelta. Olen täysin puhtoinen, mitä tulee aasialaiseen sanataiteeseen. Miksikö? En ole koskaan kokenut mannerta ja sen eri kulttuureita omakseni, sitä aasialaisuutta. Siinä on jotakin liian peiteltyä, estettyä ja estynyttä. Yhtäältä kohteliaisuuteen verhottua, toisaalta kaksinaismora...

Jarkko Volanen: Hiekankantajat Teos , 2017 247 sivua Lainattu kirjastosta Lintulauta hiljeni, kun kettu hiipi pihaan.      […]     Kettu katsoi Auraa, Aura kettua. Se näytti tulenliekiltä talvipäivän kaatuvassa valossa, pihahangelle sytytetyltä nuotiolta. Kurkussa ja rinnassa oli valkoista peitinkarvaa, korvanpäissä mustaa. Häntä oli alaspäinen ja tuuhea. Sitten se kohotti kuononsa kohti taivasta ja päästi säröilevän ulvahduksen. Vastarannat heräsivät. Jään yli kiiri vahtikoirien voimakas haukunta. (s. 30) Aura ja Henri ovat Helsingistä saaristoon muuttanut nuoripari, joka odottaa ensimmäistä lastaan. Aura tekee väitöskirjaa astronomiasta, Henri on töissä kaupungissa ja näin pidempiäkin aikoja pois Kettusaarelta. Aura haaveilee hiekkarannasta, jonka he aikovat talkoovoimin toteuttaa omaan rantaan. Saaristo ja vanha pappila, jota pariskunta asuttaa, on idylli, mutta vuodenajat mullistavat maisemaa isommin kuin mihin kaupungissa on t...

Koko Hubara: Ruskeat Tytöt Like, 2017 238 sivua Omasta kirjahyllystä Olen käynyt kulttuurimatkalla. Sellaisella matkalla, jota en ehkä millään muulla tavalla kuin lukemalla voisi tehdäkään. Tuonne arvaamattomalle retkelle minut vei kirjoittaja, bloggaaja Koko Hubara (s. 1984). Hän lienee (vielä) suurelle kansalle tuntematon nimi, mutta ahkerasti bloginäyttämöä seuraavat eivät ole voineet välttyä törmäämästä blogiin nimeltä Ruskeat Tytöt . Minäkin törmäsin. En enää muista miten ja miksi. Se oli yksi niistä sattumien kerroista, kun löytää vahingossa jotakin, jota voi kuvitella aina jollain tasolla etsineensä. En kuluta blogeja nimeksikään. Minulla meni hyvin hyvin pitkään, ennen kuin edes hyväksyin tosiasian, että blogeja voi seurata ja niitä kirjoittavat ihmiset, joilla on vilpittömästi sanottavaa ja kykyä sanoa se. Kirjailija Helmi Kekkonen kuvailee omalla kohdallaan sen tunteen näin: En ole tiennyt, että netistä saattaa löytää kirjoituksia jotka räjäyttävät pään ja ...

Kai Fagerström, Heikki Willamo, Risto Rasa: Viimeiset vieraat: elämää autiotaloissa Maahenki, 2010 Lainattu kirjastosta Heinäkuun koittaessa  supikoirat muuttivat pois. Syksyllä paikalle ilmestyi taas mäyrä, joka alkoi varustaa torppaa talvi-kortteeriksi. Seuraavana keväänä sillä oli joskus kaveri, mutta pikkumäyriä ei näkynyt. Äijä jatkoi yksinäistä elämäänsä.     Torppa rapistui, katto vuoti monesta kohdasta ja lopulta se petti. (s. 33) Kirjablogi Oksan hyllyltä  ihastutti ihanalla ideallaan: LUMOAVA LUONTO -luontokirjahaasteellaan  tänään, maailman vesipäivänä. Kuinka usein sitä tuleekaan luettua perinteistä luontokirjaa? Itselläni lukeminen rajoittuu Vuoden luontokuva -kirjasarjan katseluun, sillä koen luonnon ennen kaikkea kuvina ja visuaalisena elämyksenä. Sitten minulla on tämä outo viehtymys autioituneisiin taloihin, varsinkin koteihin. En koe sitä niinkään urban explorer -hengessä, en halua koluta Euroopan hylättyjä linnoja ja...

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa Suomennos: Outi Menna S&S, 2017 326 s. Lainattu kirjastosta Karin kertoo vasta alkukeväällä 2003 keräilleensä enkeleitä. Posliinienkeleitä, puuenkeleitä, kipsienkeleitä, enkelikoruja. Enkelikuvioisia postimerkkejä ja mukeja. Hän istuu sängyllään ja minä istun sohvalla häntä vastapäätä, olemme istuneet samalla tavalla niin monta kertaa, että muistan jokaisen oksankohdan välissämme olevissa lattialaudoissa. (s. 170) Tee yksityisestä yleistä. Siinä yksinkertainen ohjenuora kaikille esikoiskirjaansa kirjoittaville. Runoilija Tom Malmquist teki ja saavutti esikoisromaanillaan ruotsalaisen yleisön sydämet. I varje ögonblick är vi fortvarande vid liv keräsi lahden takana useita palkintoja, ja on nyt valloittamassa tärkeän paikan suomalaisten lukijoiden kirjahyllystä. Malmquist ei voi jättää ketään kylmäksi; sen takaa jo romaanin tositapahtumiin perustuva sisältö. On nuori, rakastunut pariskunta, kaksi kirjoittajaa, jotka o...

Baba Lybeckin Kirja vieköön! -keskusteluilta Savoy-teatterissa 15.3.2017 Alku Koskaan ei tiedä etukäteen, miten kirjat tai niiden kirjoittajat lähtevät yhdessä lentoon kohti salin kattoa, kun järjestää kirjallisuuskeskusteluja. Tuskin Baba Lybeckkään aavisti, millainen ilta oli tulossa, kun kolmas Kirja vieköön! käynnistyi. Katja Kallio, Birgitta Ulfsson, Lenita Airisto, Nasima Razmyar ja Sinikka Mönkäre käyvät epäilemättä esikuviksi kelle tahansa; he kukin ovat omalla tavallaan karismaattisia voimanaisia. He ovat saavuttajia, tekijöitä. Kevään viimeinen kirjallinen ilta Savoylla oli vahvojen naisten säkenöiviä hetkiä. Valloittavan Birgitta Ulfssonin huumorintaju ja itseironia valaisi katsomon pimeimmätkin nurkat sen jälkeen, kun Katja Kallio oli huumannut kuuntelijat kertomalla mystisestä Amandasta, Kallion juuri tänään ilmestyneen romaanin Yön kantajan (Otava) päähenkilöstä. Amanda oli aikansa sopeutumaton, hullu nainen joka leikki ohi pikkiriikkisen hiekka...