Aina joku kesken

Helmi Kekkonen: Olipa kerran äiti Siltala 2019 249 sivua Omasta kirjahyllystä Olen äiti. Yhdelle omalle lapselle, toiselle jo aikuiselle äitipuoli. Raskaana olen ollut kolme kertaa. Kun minusta tuli äiti, en ollut enää nuori. Tilastojen valossa vanha ensisynnyttäjä. En lukenut ainuttakaan äitiysopasta, enkä juuri muutenkaan valmistautunut äitiyteeni kirjojen avulla. Minulla on isosisko, kahden lapsen äiti, joten minulla oli maailman paras tietopankki aivan lähellä. Sillä tavalla olen ollut järjettömän onnekas. Olisipa Helmi Kekkosen Olipa kerran äiti kirjoitettu 10 vuotta aikaisemmin. Äitiys on vähän kuin formulat tai jääkiekko. Jos et harrasta sitä tai ole aikeissa ryhtyä alan asiantuntijaksi, kirjallisuus aiheesta tuskin jaksaa kiinnostaa. Äitiys on vähän kaikkialla eikä kuitenkaan missään muualla kuin jokaisen äidin omassatunnossa. Ja siellä vasta tapahtuukin. Uudella kirjallaan Helmi Kekkonen avaa ovensa kaikkein pyhimpään, äitiyden myyttiin, joka ei ole yht...

Suvi Ratinen: Matkaystävä Otava 2019 345 sivua Lainattu kirjastosta      Avaan silmät ja näen ihmisten jalkojen välistä, että puuhake jatkuu niin kauas kuin vain pystyn katsomaan. Ihmisiä kävelee sen päällä, paljon ihmisiä. Aikuisia ja lapsia ja lastenrattaita, ja mummoja ja pappoja.      Puuhakkeesta irtoaa tummaa pölyä joka paikkaan. Uudet suviseurakenkäni ovat jo nyt likaiset, vaikka äsken vasta tultiin. Pöly menee nenäänkin, ja kun niistää, tulee mustaa räkää, ihan kuin olisi salmiakkia nenässä.      Jotkut puunpalaset ovat paljon isompia kuin toiset. Tuo tuossa. Hypähdän sen luokse. Ja tuolla. Poimin vielä isomman. Juoksen. Tuolla, kauempana. Ja vielä.      Nousen ylös. En näe äitiä, enkä isää.   Tänä keväänä on ilmestynyt sattumalta kaksi romaania, jotka käsittelevät samaa aihetta: lapsuutta ja muokanneen uskonyhteisön jättämistä. Katja Kärjen upean Jumalan huoneen arvioin juur...

Katja Kärki: Jumalan huone Bazar 2019 462 sivua Lainattu kirjastosta      Aili ei tiedä kuinka kauan hän siinä istuu ja laulaa ohuella äänellä yksitoikkoista laulua, joka nousee jostain syvältä. Hän sulkee silmänsä ja tuntee, kuinka kaikki jumalanperkeleet tanssivat Vienon ruumiin ympärillä ja yö on sysimusta. Ne tulevat maasta, ne pienet olennot. Ne kaivautuvat läpi mullan ja roudan ja kaappaavat kynsillään tieltään juurakot, kivet ja maatuneet luut. Ne nousevat hänen syliinsä ja tuudittavat aamuyön usvaan, joka nousee kuin maito synnyttäjän rintoihin, jos joku olisi näkemässä. On Pohjois-Karjala, suku pohjoiskarjalaisen metsän siimeksessä, maaseutu, uskonto, aika ennen sotia, sotien jälkeen ja aika nyt 2000-luvulla. On suku, jonka jokainen jäsen rämpii kukin omassa tuskansuossaan oman aikansa läpi, etsii sisintä, syvintä olemusta kaikkivaltiaan edessä, kompuroi, vajoaa, kärsii, nousee, pakenee tai jää – tai ei nouse lainkaan. Erilaisia kohtalon piste...

Näin alkuvuodesta on aika katsoa edelliseen kirjavuoteen ja yrittää järjestää luettuja ja blogattuja kirjoja paremmuusjärjestykseen. Kotimaiset kirjabloggaajat ovat palkinneet jo vuodesta 2011 alkaen edellisenä vuonna ilmestyneet parhaimmat kirjat neljässä eri kategoriassa:  Blogistanian Finlandia  annetaan parhaalle Suomessa julkaistulle suomen-, ruotsin- tai saamenkieliselle kaunokirjalle.  Globalia -palkinto menee puolestaan käännetylle, alun perin ulkomailla ilmestyneelle kaunokirjalle.  Kuopus -palkinnon saa kotimainen lasten- tai nuortenkirja, ja neljäs kategoria on  Blogistanian Tieto . Se jaetaan parhaalle tietokirjalle, joka voi olla kotimainen tai käännetty. Äänestys perustuu tietysti joka bloggaajan omaan lukumakuun. Jokainen saa valita kolme ehdokasta per kategoria, tai äänestää voi vain osaan niistä. Kussakin kategoriassa eniten ääniä saanut teos palkitaan bloggareiden kunniakirjalla. Koska Blogistania ei ole kaupallinen tapahtuma ja t...

Marko Annala: Paasto LIKE 2018 285 sivua Lainattu kirjastosta       Riisa on ikonin suojavaippa. Metallinen suojakuori. Maalauksen peitto. Rikkomatta riisaa ei voi olla varma mitä sen alta paljastuu.    Minun on aika riisua riisani ja katsoa. Usko yhdistää ja usko toden totta erottaa. Sen mahti on valtava. Toisille usko on sisäinen voimavara, joka ruokkii arjessa jaksamista ja auttaa ylittämään matkalle sattuvat kuopat ja rotkotkin; toiset se pelastaa pahasta ja on viimeinen vastaus tuomion porteilla, ja joillekin usko voi olla parisuhteen laasti, jolla yhteinen jaettava muurataan. Kuten Matias Törmälle, Paasto -romaanin tutkijana työskentelevälle päähenkilölle, joka 10 vuoden vähittäisen hiipumisen jälkeen joutuu kohtaamaan hetken, jolloin hän ymmärtää, ettei Jumala kenties enää olekaan hänelle pelastus vaan kriisin aihio. Matias pelkää tämän tunnustamista puolisolleen Marikalle, jolle usko on merkittävä osa minuutta kuten se on heidän pari...

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin Otava, 2018 447 sivua Omasta kirjahyllystä      Tästä kirjoittaminen tuntuu typerältä. Minulla ei ole oikeita sanoja. Ei ole ehjiä, hyviä, kokonaisesti mihinkään vastaavia lauseita, lauseita, jotka kuvaavat juuri ja ainoastaan sitä, mitä tapahtui ja mitä voi tapahtua, miten asiat voivatkin avautua, miten kaikki merkitsee ja vastaa kaikkeen, miten kiihko syntyy, mihin väliin se punoo merkillisiä seittejään ja millaisia tai miksi; ennen kaikkea ei ole vastausta kysymykseen miksi : miksi juuri tämä kirja? Tuntuu että pitäisi ehdottomasti sanoa jotakin, mitä tästä kirjasta ei ole vielä sanottu. Oikeastaan en ole edes lukenut mitään mitä kirjasta on sanottu, joten kaikki mitä sanoisin, olisi minulle itselleni uutta, ihmeellistä. Haluaisin kuitenkin tavoittaa jotakin valtavaa, lähes selittämätöntä, ikään kuin avata sisimpääni kuten Mia Kankimäki avaa omaansa, vastalahjaksi, ja päästää sinut joka tätä arviota lukee,...

Zinzi Clemmons:  What We Lose 4th ESTATE, London 2017 207 sivua Lainattu kirjastosta I am beginning to forget my mother. This is the sad truth. I wish, sometimes, for even a bad dream of her that I used to have. It would be preferable to this absence.      I will always be motherless. One day I will be fatherless. And one day after that, if all goes according to nature’s plan, M will be motherless . Amerikkalaisen Zinzi Clemmonsin esikoisromaani What We Lose on haikea ja vähäeleisen herkkä tutkielma identiteetistä, perheestä, äidistä ja äitiydestä, vanhemmuudesta ja siitä, millaista on menettää sairaudelle puolet juuristaan, niistä juurista, jotka tekevät minäkertojasta omassa ympäristössään erilaisen. Päähenkilö Thandi ei ole black mutta ei valkoinenkaan. Hän ei tiedä mikä on oikeastaan hänen puolensa. Juuret ovat isän puolella Amerikassa mutta kurkottavat äidillä Etelä-Afrikkaan. Romaanin keskeiset käännekohdat ovat Thandin äidin sa...