Aina joku kesken

Akseli Heikkilä: Veteen syntyneet WSOY, 2019 193 sivua  Lainattu kirjastosta Luovan kirjoittamisen opiskelija ei voi välttyä törmäämästä käsitteeseen kirjoittajan omasta äänestä . Siitä puhutaan mystiseen sävyyn, ikään kuin se olisi jotakin, jonka saavutettua on valmis, on päässyt rajan yli sinne missä oppiminen loppuu ja taiteen luominen alkaa.   Tavallaan ymmärrän oman äänen etsimisen ja äänen merkityksen. Se on ikään kuin laadun tae tai ainakin merkki siitä, että kirjoittajalla on homma näpeissään. Oman äänen ei tarvitse kuitenkaan olla mikään staattinen ja pysyvä, aina samanlainen, vaan ennemminkin sen voisi olla leima kirjoittajan kielellisestä itsevarmuudesta ja uskosta omaan tyyliinsä, leima joka mukautuu tekstiin ja voi muuttua tekstin vaihtuessa, vaikka kirjoittaja on sama. Oma ääni – itsevarmuus? – löytyy vain kirjoittamalla ja lukemalla paljon. Olen jahdannut ääntäni useita kymmeniä vuosia, alkuun tiedostamatta koko käsitettä. Lopulta Kriittisen...

Kerrankin työasiat järjestyivät niin, että pääsin kirjamessuille kokonaiseksi arkipäiväksi. Pelkkää plussaa, voin sanoa: ei jonoa aamulla kahvilaan, ei jonoa lounaalla ravintolassa, ei tungosta käytävillä eikä osastoilla – ja silti kuuntelijoita riitti suosituimpiin keskusteluihin viimeistä penkkiä myöten. Vähänkö kivaa! Tänä vuonna kirjamessukäyntiäni varjostaa kuitenkin yksi iso miinus: en saa ostaa enää kirjoja. Kirjoja alkaa kasvaa jo kohta vaatekaapissakin, sellainen on ihan kestämätöntä touhua kotioloissa, joissa muidenkin asukkaiden täytyy saada nauttia tilasta, ja kun lukevan ihmisen aika on kuitenkin rajallista. Missioni pelastaa kirjallisuus kuolemalta kärsii! Toisaalta taisikin olla niin, että ne suurimmat suosikkini olen jo hups ehtinyt haalia kaupasta ennen messuja. Siksi ostin tällä kertaa harkitusti messuilta vain yhden uutuuden. Ai niin ja sitten ostin toisen kirjan, mutta koska se oli kovin edullinen eli halpa ja keikkunut jo turhan pitkään minulla Helmet...

Tuomas Kokko: Tosi kivat juhlat Kosmos 2019 126 sivua Lainattu kirjastosta Sisko Savonlahden se sipsiromaani on saanut pikkuveljen, jonka nimi on Tosi kivat juhlat . Velipojan synnytti Tuomas Kokko -niminen journalisti. Molemmissa romaaneissa mennään kantta myöten kaupunkilaisnuoren vaaleanpunaiseen minäminä-maahan, jonka sisällä on kuitenkin vähän värejä ja paljon ohimeneviä tunteita. Tosi kivat juhlat on 126 sivua helppoa arkirealismia sellaisille lukijoille, joilla ei ole aikaa tai haluja lukea monimutkaisia kertomuksia monimutkaisista ihmisistä. Kenties se voi olla jopa avain lukemisfiiliksen virittämiseen – tosin lopussa harjaantumattomalle lukijalle jää käteen vain kasa kysymysmerkkejä; juhlat loppuvat laskuhumalaan, missä kaikki on vähän epäselvää. Kokko on moukaroinut kolmikymppisten kansantaudiksi kuvatun paikattomuuden ja näköalattomuuden tunteen ja pätkätyöläisyyden siistiksi kirjaksi, joka on pakko lukea putkeen parissa tunnissa ja jota ei välttämä...

Sapiens – ensi-ilta Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 11.9.2019 Yuval Noah Hararin alkuperäisteoksen pohjalta Minna Leino Kesto: 1 t 40 min (ei väliaikaa) Tämä esitys on pieni tarina tarinoita kertovasta ihmislajista . Jarmo Heikkisen lämmin kertojaääni halkoo Kansallisteatterin pimeää suurta näyttämöä. Olemme kaikki noin 700 ihmistä kerääntyneet pieneen pohjoiseen Helsinki-kaupunkiin, sen Apinan korttelissa sijaitsevaan Kansallisteatteriin katsomaan luontodokumenttia eläinlajien kuninkaasta, ekologisesta massamurhaajasta homo sapiensista. Tämä ei ole näytelmä, tämä ei ole tavallinen produktio vaan rohkea kokeilu selittää dramaturgisin keinoin ihmislajin evoluutiota sekä Yuval Noah Hararin menestystietokirjaa Sapiens. Ihmisen lyhyt historia . Käsikirjoittaja Minna Leino on joutunut tekemään reippaita valintoja ruotiessaan Hararin yli 400-sivuista ihmisen kehitystä ja vallankäyttöä avaavaa teosta. Selvää on, ettei tällaista tietokirjaa voi näytellä perinteise...

Jani Nieminen: Komero LIKE 2019 244 sivua  Lainattu kirjastosta Kirja meni komeroon. Kun runoilija julkaisee esikoisromaaninsa, olisi melkoinen pettymys, ellei romaanin kieli yllättäisi tai palvelisi kokonaisuutta jollakin painavalla tavalla. En ole runoilija Jani Niemisen lyriikkaa lukenut, mutta esikoisromaani Komero lupaa sellaista polkkaa, että saattaisin niistä runoistakin tykätä. Sanotaan se nyt ihan heti: Komero on mahtava. Silloin kun tykkään, olen hyvin saamaton löytämään mitään nurjapuolista. Tästä romaanista pidin niin vakavasti, sen toimivasta kombosta herkkää ja jätkämäistä nuoruudenkuvausta – jotakin siis akselilla maskuliininen-epämaskuliininen asettamatta näitä päitä paremmuusjärjestykseen. Mutta Janiboyn täytyy. Hän on taiteilijasielu, joka ei sopeudu Alamon kylän seisovaan ja miehiseen ilmapiiriin. Alamo sijaitsee jossakin Pohjanmaalla; Seinäjoki on lähin merkittävä pakopaikka. Sinne Janiboykin koulun loputtua pakenee. Alamoa ei todellisuud...

Antti Rönkä: Jalat ilmassa Gummerus, 2019 224 sivua  Lainattu kirjastosta      Tiesin että pitäisi kertoa. Olin tiennyt jo kauan. Olin päättänyt kertoa monta kertaa. Mutta kun istuin pulpetissani ja kuvittelin, kuinka jäisin tunnin jälkeen luokkaan ja hiipisin opettajan luokse ja sanoisin ne sanat, minua alkoi huimata. Ja kun odotti tarpeeksi kauan, kaikki unohtui eikä lopulta enää ollut mitään kerrottavaa. (s. 35) Mitä ihmiselle tapahtuu, kun hän joutuu heti ala-asteella koulukiusaajien silmätikuksi ja kärsii niin fyysisestä kuin psyykkisestä väkivallasta useamman vuoden ajan? Kipeä kysymys, eikä siihen ole yhtä vastausta. Jos asian yksinkertaistaisi: Koulukiusattu lapsi on kuin raaka hedelmä, joka ei saakaan kypsyä kaikessa rauhassa muiden erilaisten hedelmien joukossa, lempeässä auringonvalossa, vaan hänet survotaan väkisin kulhosta ulos, hänen vielä muotoaan etsivään lihaansa tungetaan neuloja, häntä puristellaan ja painellaan joka puolelta niin e...

Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei Suomennos: Sanna Manninen Gummerus, 2019 261 sivua  Lainattu kirjastosta Keskiluokkaisuus ja -ikäisyys on tylsää ja epäseksikästä. Ei niistä ole ainakaan taiteen aiheiksi. Kuinka moni rocklyriikka esimerkiksi ylistää keski-iän saavutuksia, avioliittoa, omakotitaloa ja luotettavaa merkkiautoa? Ikää ja sen tuomaa perspektiiviä genre kyllä ymmärtää, mutta sen ympärillä vellovat lieveilmiöt jätetään varjoon, koska ne ovat vastine jollekin normaaliuden kuivalle käsitteelle. Vaikea innostua kirjallisuudessakaan päälle nelikymppisten perheellisten touhuilusta – vaikka itse kuuluun juuri samaan viiteryhmään. Mutta olisihan se pitänyt tietää, ettei Helsinki Lit -festareille kutsuta ketä tahansa tylsästä ja epäseksikkäästä teemasta kirjoittavaa kirjailijaa. Norjalainen Nina Lykke vieraili toukokuussa festareilla kertomassa menestysromaanistaan Nei og atter nei eli Ei, ei ja vielä kerran ei . Ymmärrän nyt nosteen ja kehotankin kaikkia l...