Aistikas rakkaustarina 50-luvulta

Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa
Teos, 2016
335 sivua
Lainattu kirjastosta

”Kerron sinulle kaiken”, oli Elisabeth sanonut heidän erotessaan. Ajatus sai Saaran hengityksen tiivistymään. Tällaisia asioita tapahtui hänelle, Saaralle. Miehiä, jotka seurasivat Elisabethia keskellä päivää. Ajatus sekä innosti että sai poltteen leviämään vatsasta ylöspäin. Hän löysi siniset pillerinsä. Laski vesilasiin vettä, mutta muutti sitten mielensä ja laittoi pillerin takaisin rasiaan.
    ”Haluatko tulla mukaan?” Saara kysyi Juhanilta.
    Hän oli kuivannut hiuksensa ja pukeutunut vanhaan vihreään leninkiin. Se oli hiukan liian väljä, ajalta jolloin Elias oli ollut pieni, ja hän oli kiristänyt sen patellavyöllä. Kaulaa kiersi simpukoista kudottu nauha, joululahja Irinalta. Eteisen kipsireunaisessa peilissä hänen poskensa hehkuivat vielä kylvyn jäljiltä. (s. 139)

Leena Parkkisen kolmas romaani Säädyllinen ainesosa herättää tuntemuksia jo heti nimessään. Se on Helvi Hämäläisen vuonna -41 julkaistun romaanin Säädyllinen murhenäytelmä etäinen sukulainen, joka hyvässä yhteisymmärryksessä ottaa toiselta hieman lainaa. Parkkisen romaanin keskiössä on töölöläispariskunnan vaimo Saara Kaunisto, asianmukainen kotirouva, ja yläkerran salaperäinen Elisabeth, yksinäinen susi, joka elää 50-luvun kaupungissa poikkeuksellisen vapaata, juhlien täytteistä elämää. Nämä kaksi vastakohtaa kohtaavat toisensa rannalla ja heidän välilleen kehittyy kiehtova, intiimi side, joka johtaa kiellettyyn rakkaussuhteeseen. Myöhemmin Elisabeth paljastuu Saaralle vakoojaksi.

Saara on hillitty, porvarillinen mutta vähävarainen ja arka aviovaimo, yhden lapsen äiti, joka hoivaa ja lannoittaa parhaansa mukaan kodinonnea. Hän on sellainen onnellinen reipas olento, joita 50-luvun kuvalehdissä esitellään. Rahaa perheessä on vähän ja pöydästä kaiken lihan syö ymmärtämättömän itsekäs Juhani-aviomies. Tämä asetelma tuo erehdyttävästi mieleen toisen naiskirjailijan klassikon, Jotunin Huojuvan talon, yhden kotimaisen kirjallisuuden mestariteoksista. Elisabeth tarjoaa Saaralle pelastuksen nukkavierusta mutta moitteettomasta arjesta. Vaikka Saara elää materiaalisessa köyhyydessä miehensä eräänlaisen mielivaltaisuuden alla, ei hänellä ole asiat aivan niin huonosti kuin väkivallan eri asteista kärsivällä Lealla. Silti jotakin yhtenäistä Parkkisen rivien välissä Jotuniin löytyy. Viehättävän vanhahtava tyyli, jonka Parkkinen on romaaniinsa taiten tavoittanut, on osasyy tähän yhteyteen: on kuin Säädyllinen ainesosa olisi todellakin kirjoitettu 60 vuotta sitten.

Elisabeth on vaara, intohimo ja rakkaus, kaikkea sitä, mitä Saaran tavallisesta rouvaelämästä puuttuu. Elisabeth on mateenmaksaa ja sillikaviaaria, jos Saara on hauki valkokastikkeella. Elisabeth on asunut Pariisissa, nähnyt maailmaa, käyttää farkkuja ja suhtautuu kevytkenkäisen huolettomasti kaikkeen. Hän viettelee Saaran, jolle suhde naisen kanssa ei ole sinänsä uusi mutta intohimon määrässä kyllä:

Ei hän voinut olla rakastamatta. Sillä Saara rakasti Elisabethia, halusi Elisabethia niin paljon että oli vaikea hengittää. Se teki hänestä rikollisen vuoteessa, avionrikkojan ja perverssin. Mutta ainoastaan Elisabethissa oli järkeä. Ainoastaan Elisabeth tuntui todelliselta. (s. 302)

Säädyllinen ainesosa on kiehtova, hurmaavasti kirjoitettu romaani, johon uppoaa ensimmäisiltä sivuilta lähtien kuin pehmeään tyynyyn. Näitä harvoja kirjoja, joiden kanssa haluaisi unohtaa ajan ja velvollisuudet ja vain tarttua tarinan hantaakiin. Ruolla ja ruokaan liittyvillä termeillä on merkittävä osa kirjassa. Yhtäältä ruoka tuoksuu ajankuvaa 50-luvun kattauksesta, aina rusinamakkaroista äyriäisten eksoottisuuteen. Toisaalta ruoka merkitsee tarinassa muutakin: se liittyy oleellisesti Elisabethin vakoojaelämään.

Kerrontaa katkotaan silloin tällöin kirjeillä, joita Elisabeth kirjoittaa entiselle rakastetulleen Izzylle. Ne ovat sisällöllisesti runsaita ja houkuttelevia, välittävät eläviä kuvia maailmasta, jota ei enää ole. Ne valottavat lukijalle Elisabethin värikästä elämää ja paljastavat naisen mystiikkaa. Kuka Elisabeth oikein on, mikä on hänen agendansa, kysyy lukija ja aistii, että Saaran puolesta kannattaa hieman pelätä.

Säädyllinen ainesosa kertoo meille myös menneen ajan kustannusmaailmasta, kun kirjailijat olivat vielä usvan keskellä istuvia siniverisiä, tavoittamattomia älykköjä, ja kustantamoissa tuoksui sikari, nahka ja kirjoituskoneen nakutus. Yhteen pääosista nousee Rosalund-niminen kustantamo ja eräs salaperäinen muistilappu, joka kirjoitettiin eräillä illallisilla porvoolaisella kesähuvilalla vuonna -41.

Parkkinen on kirjoittanut romaanin, joka keräsi viime vuonna niin perinteisessä mediassa kuin blogeissa ansaitusti kehuja ja kiitosta. Säädyllinen ainesosa on ehjä kokonaisuus, jonka tuoksut sieppaavat mukaansa haihtuneeseen kävelypukujen ja leninkien maailmaan. Henkilöt ovat syviä ja uskottavasti oman aikansa vankeja. Sodan rapistuneet jäljet kuvataan veitsenterävästi pienin nyanssein. Kirjaa lähestulkoon katsoo lukiessaan, niin elossa olevia, aistikkaita Parkkisen sanat ovat.