Aina joku kesken

Näin alkuvuodesta on aika katsoa edelliseen kirjavuoteen ja yrittää järjestää luettuja ja blogattuja kirjoja paremmuusjärjestykseen. Kotimaiset kirjabloggaajat ovat palkinneet jo vuodesta 2011 alkaen edellisenä vuonna ilmestyneet parhaimmat kirjat neljässä eri kategoriassa:  Blogistanian Finlandia  annetaan parhaalle Suomessa julkaistulle suomen-, ruotsin- tai saamenkieliselle kaunokirjalle.  Globalia -palkinto menee puolestaan käännetylle, alun perin ulkomailla ilmestyneelle kaunokirjalle.  Kuopus -palkinnon saa kotimainen lasten- tai nuortenkirja, ja neljäs kategoria on  Blogistanian Tieto . Se jaetaan parhaalle tietokirjalle, joka voi olla kotimainen tai käännetty. Äänestys perustuu tietysti joka bloggaajan omaan lukumakuun. Jokainen saa valita kolme ehdokasta per kategoria, tai äänestää voi vain osaan niistä. Kussakin kategoriassa eniten ääniä saanut teos palkitaan bloggareiden kunniakirjalla. Koska Blogistania ei ole kaupallinen tapahtuma ja t...

Marko Annala: Paasto LIKE 2018 285 sivua Lainattu kirjastosta       Riisa on ikonin suojavaippa. Metallinen suojakuori. Maalauksen peitto. Rikkomatta riisaa ei voi olla varma mitä sen alta paljastuu.    Minun on aika riisua riisani ja katsoa. Usko yhdistää ja usko toden totta erottaa. Sen mahti on valtava. Toisille usko on sisäinen voimavara, joka ruokkii arjessa jaksamista ja auttaa ylittämään matkalle sattuvat kuopat ja rotkotkin; toiset se pelastaa pahasta ja on viimeinen vastaus tuomion porteilla, ja joillekin usko voi olla parisuhteen laasti, jolla yhteinen jaettava muurataan. Kuten Matias Törmälle, Paasto -romaanin tutkijana työskentelevälle päähenkilölle, joka 10 vuoden vähittäisen hiipumisen jälkeen joutuu kohtaamaan hetken, jolloin hän ymmärtää, ettei Jumala kenties enää olekaan hänelle pelastus vaan kriisin aihio. Matias pelkää tämän tunnustamista puolisolleen Marikalle, jolle usko on merkittävä osa minuutta kuten se on heidän pari...

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin Otava, 2018 447 sivua Omasta kirjahyllystä      Tästä kirjoittaminen tuntuu typerältä. Minulla ei ole oikeita sanoja. Ei ole ehjiä, hyviä, kokonaisesti mihinkään vastaavia lauseita, lauseita, jotka kuvaavat juuri ja ainoastaan sitä, mitä tapahtui ja mitä voi tapahtua, miten asiat voivatkin avautua, miten kaikki merkitsee ja vastaa kaikkeen, miten kiihko syntyy, mihin väliin se punoo merkillisiä seittejään ja millaisia tai miksi; ennen kaikkea ei ole vastausta kysymykseen miksi : miksi juuri tämä kirja? Tuntuu että pitäisi ehdottomasti sanoa jotakin, mitä tästä kirjasta ei ole vielä sanottu. Oikeastaan en ole edes lukenut mitään mitä kirjasta on sanottu, joten kaikki mitä sanoisin, olisi minulle itselleni uutta, ihmeellistä. Haluaisin kuitenkin tavoittaa jotakin valtavaa, lähes selittämätöntä, ikään kuin avata sisimpääni kuten Mia Kankimäki avaa omaansa, vastalahjaksi, ja päästää sinut joka tätä arviota lukee,...

Zinzi Clemmons:  What We Lose 4th ESTATE, London 2017 207 sivua Lainattu kirjastosta I am beginning to forget my mother. This is the sad truth. I wish, sometimes, for even a bad dream of her that I used to have. It would be preferable to this absence.      I will always be motherless. One day I will be fatherless. And one day after that, if all goes according to nature’s plan, M will be motherless . Amerikkalaisen Zinzi Clemmonsin esikoisromaani What We Lose on haikea ja vähäeleisen herkkä tutkielma identiteetistä, perheestä, äidistä ja äitiydestä, vanhemmuudesta ja siitä, millaista on menettää sairaudelle puolet juuristaan, niistä juurista, jotka tekevät minäkertojasta omassa ympäristössään erilaisen. Päähenkilö Thandi ei ole black mutta ei valkoinenkaan. Hän ei tiedä mikä on oikeastaan hänen puolensa. Juuret ovat isän puolella Amerikassa mutta kurkottavat äidillä Etelä-Afrikkaan. Romaanin keskeiset käännekohdat ovat Thandin äidin sa...

Kirjabloggareiden perinteinen joulukalenteri avaa 24 erilaista kirja- ja jouluaiheista luukkua. Eilinen sunnuntainen eli yhdeksäs luukku oli Kirjamies Eskon käsialaa ja löytyy tästä linkistä . Huomisen luukulla houstaa Kirjaluotsi Tiina . Käärisitkö mielelläsi läheisten joulupaketteihin jotakin kovankantista luettavaa mutta et oikein keksi mistä päästä valita, kun kirjavalikoimaa tuntuu olevan riittämiin? Haluaisit vaihtelua kotimaisiin siellä täällä kohuttuihin tommikinnusiin ja katjakettuihin? Aina ei todellakaan tarvitse ostaa niitä kirjoja, joita kirjakaupat ja kustantamot nostavat muutenkin framille. Suomessa ilmestyy vuosittain älytön määrä erinomaista kaunokirjallisuutta, lyriikkaa ja tietokirjoja, että julkaisujen seuraaminen käy joskus lähes työstä. Kaikki kaunottaret kun eivät jostain syystä pääse palkintopalleille, vaikka syytä olisi. Tässä sinulle muutama kirjallinen joululahjavinkki loistavista vaihtoehtokirjosta ja pieni viittaus siitä, kelle kirja saatt...

Heini Junkkaalan Homoäiti Kansallisteatterin Omapohjassa Ennakkonäytös 7.11.2018 Kuva: KT / Mitro Härkönen Jos teatterissa jokin on parasta, on se tietenkin yllätyksellisyys ja intiimiys, mikä syntyy parhaimmillaan silloin, kun kaikki oikeasti tapahtuu siinä lavalla ja nyt, lähellä, meidän edessämme mutta vain meitä varten. Yleisö ei siis enää ole vain kuorona naurava jokin ryhmä läpsyttäviä käsiä vaan kuuntelija, jolle kerrotaan surua ja iloa. Yleisön reaktiot myös muokkaavat näytelmän dynamiikkaa. Intiimi teatteri on minulle eläytymistä sen puhtaimmassa muodossa. Siksi istun teatterissa aina mahdollisimman edessä, ollakseni osa kaikkea merkittävää lavalla. Käsikirjoittaja Heini Junkkaala on tehnyt tämäntapaisen kokemisen ihanan helpoksi. (Tiedostan, ettei sellainen teatteri sovi kaikille katsojille, mutta minä taisin osua oikeaan paikkaan Omapohjaan mennessäni.)  Äitiydestä on kerrottu jo sata tarinaa, mutta kuinka monta niistä on tuotu häpeilemättä omiin...

Helsingin kirjamessut Messukeskuksessa 25.-28.10.2018 Kun ensi kerran kymmeniä vuosia sitten keksin, että kirjamessuilla voi käydä ihan kuka vain, olen käynytkin melkein joka, ellen jopa joka vuosi. Enää en tarkkaan muista, mutta messukeskuksen kuninkaallisilta tuntuvia portaita on laskeuduttu suuren salin kuhinaan jo lukuisia kertoja. Eteen avautuva värikäs maisema on tuttu; se tuoksuu joka kerta samalta, paperilta, pahvilta, kahvilta ja kirkkailta valoilta. Niin ja kohtaamisilta, kirjailijoita, mahdollisilta sattumilta, hieman ihmeeltä. Mietin joskus, tuntevatko venemessuilla kävijät samaa vapinaa. Tuntevatko he sen riemullisen mahdollisuuden, että voi ostaa jonkin ihmeellisen tarinan, jota ei ole vielä lukenut ja jota ei seuraavien vuosien aikana kenties edes lue mutta joka on silti tärkeä omistaa? Keräävätkö hekin elämänsä veneitä kirjahyllyynsä? Kirjamessuminä silloin joskus Kymmenen vuotta sitten ostin kirjani harkiten, yleensä vain messuilta kaksi kolme messuta...